Voitin eilen ensimmäisen palkinnon Tampereen science fiction -seuran julkaiseman Portti-lehden novellikilpailussa. Aikamatkailua käsittelevän tarinan nimi oli Didin historiat ja se julkaistaan Portin numerossa 4/2014.
Aika siistiä! Laitan tähän gif-animaation bailaavasta kissasta.
Palkinnon suuruus on 2000 Euroopan rahaa, eli taloudellisesti se on tietysti kaltaiselleni köyhälle humanistille iso juttu (Kirjailijaliiton selvityksen mukaan kaksi tonnia oli ainakin vielä muutama vuosi sitten itse asiassa suomalaisen kirjailijan mediaanivuositulo kaunokirjallisesta työstä, eli se on kirjallisuusskenessä ihan kohtuullinen summa). Vielä isompi juttu on kuitenkin se että on hienoa menestyä kilpailussa, jonka ovat aiemmin voittaneet muun muassa Pasi Ilmari Jääskeläisen Laurelia etsimässä (1995) ja Markku Soikkelin Tänä vuonna Mariobadissa (2006), jotka ovat mielestäni ehkä kaikkien aikojen parhaita kotimaisia novelleja, jos pitäisi valita vain kaksi.
Vielä pieni anekdootti:
Palkinnosta ilmoitettiin minulle sen verran myöhään, että olin siinä vaiheessa jo ehtinyt kuvitella kisan ratkenneen. Kilpailussa jaetaan noin 15 palkintosijaa ja kunniamainintaa, ja ajattelin siis, että tekstini ei päässyt tähän joukkoon — mikä oli hienoinen pettymys, koska olen aiemmin saanut samassa kilpailussa kunniamainintoja (mielestäni) vähän heikommillakin novelleilla.
2.12. kirjoittelin päiväkirjaani mahdollisia syitä sille miksei novelli menestynyt ja mitä asioita muuttamalla mahdollisuudet olisivat olleet paremmat. Lista oli tällainen:
- Liikaa juonen rautalangasta vääntämistä
- Liikaa kysymyslauseita
- Liikaa väkivaltaa
- Liikaa dialogia
Tuomareita kuitenkin ilmeisesti viehätti juuri tämä väkivallan ynnä muiden piirteiden määrä. Kunhan Portti 4/2014 ilmestyy, itse kukin voi tietysti tehdä oman arvionsa. Odotan mielenkiinnolla muiden näkemyksiä, koska en etukäteen näyttänyt tekstiä kuin yhdelle lukijalle.
Tässä vielä novellikilpailun tuloslista:
- 1. palkinto: Oskari Rantala: Didin historiat
- 2. palkinto: Lotta Dufva: Paha, maahasi pakene
- 3. palkinto (jaettu): Inkeri Kontro: Takaisin valoon
- 3. palkinto (jaettu): Maarit Leijon: Punainen professori
- Kunniamaininnat:
- M.R. Hämäläinen: Rautakala
- Marko Järvinen: Huonekalukuiskaaja
- Jussi Katajala: Tähdenlentoja
- Inkeri Kontro: Lyhyitä vuosia
- Merja Mäki: Hän jäi vain lepäämään
- Liisa Näsi: Käkihaukka
- Mikko Rauhala: Maailman siivu
- Teijo Sikkilä: Kaatopaikka 6
- M. G. Soikkeli: Haamukirjoittaja
- Marko Susimetsä: Susiveri
- Jouni Tomberg: Elonkorjuun aika
Palkintojenjakoseremoniasta on ehtinyt blogata ainakin Markku Soikkeli, jolla on muutama valokuvakin tapahtumasta.