Tämä on virallinen kuntavaalien tulos- ja jälkipyykkibloggaus. Vaaleista on pian neljä kuukautta ja tämä teksti olisi varmasti ollut aiheellista väsätä jo huomattavasti aiemmin, mutta loppuvuosi meni perinteisessä vaalikrapulassa sekä välittömästi vaalien jälkeen käynnistyneitä luottamushenkilövalintoja suunnitellessa ja jännittäessä sekä niistä toipuessa. Se on yhtä työlästä hommaa kuin varsinainen vaalityö, ja kun se show oli lopulta ohi niin ei tehnyt mieli ajatellakaan politiikkaa pitkään aikaan.
Mutta kelataanpa takaisin lokakuun 28. päivän iltaan. Äänet on laskettu ja vasemmisto saa Jyväskylässä kuusi paikkaa. Valtuutettujen määrä pysyy samana, mutta se tarkoittaa kuitenkin kannatuksen lisäystä, koska valtuuston koko pienenee kahdeksalla valtuutetulla. Jyväskylässä vasemmisto on perussuomalaisten lisäksi ainoa puolue, joka nostaa kannatustaan, vaikka äänestysprosentti on pohjamudissa (eli nuoret ja köyhät jättävät äänestämättä). Jyväskylän lisäksi puolue pärjää hyvin Helsingissä. Muualla tulee vähän takkiin.
Minä ja muut vasemmiston nuoret ehdokkaat saivat Jyväskylässä 1173 ääntä eli 22 prosenttia kaikista puolueen äänistä. Melkein neljäsosa on kova tulos, jos vertaa neljän vuoden takaiseen suunnilleen seitsemän prosentin osuuteen. Jyväskylässä mukana ei ole samanlaisia nuoria superstaroja kuin Oulussa ja Turussa, vaan äänet jakautuivat nuorille ehdokkaille kohtuullisen tasaisesti. Kahdeksan nuorta sai yli sata ääntä, ja heistä Marjukka Huttunen pääsi valtuustoon ja Laura Piippo varavaltuutetuksi.
Itse sain 112 ääntä, mikä oli mukavaa. Kiitos jokaiselle.
Kansansuosioni oli hieman laskenut edellisistä vaaleista, mutta toivon mukaan syynä oli kovempi kilpailu nuorten punavihreiden kansalaisten äänistä ennemmin kuin omat mokailut. Olin tässä välissä myös ollut vuoden sivarissa poissa paikkakunnalta, aloittanut työt ja vähentänyt opiskelijapiireissä pyörimistä, ja ehkäpä nekin vaikuttivat asiaan.
Seuraava urakka vaalien jälkeen oli luottamushenkilövalintoihin varautuminen. Lautakuntien ja muiden elinten jäsenten valintaan kuuluvat sekä puolueiden väliset että sisäiset kähminnät, ja koko prosessi näytti näin ensimmäistä kertaa kunnolla nähtynä aika omalaatuiselta touhulta. Ainakin Jyväskylän vasemmistossa näistä asioista päättäminen tapahtui kohtalaisen hapokkaissa merkeissä, ja kokouksen marxilainen aateperintö näytti tulevan enemmänkin Marx-veljesten suunnasta. (Mutta ehkäpä tästä nyt otetaan opiksi ja ensi kerralla homma hoituu tolkullisemmin.)
Kaikesta kuitenkin selvittiin, ja saimme nuoren tyypin varsinaiseksi jäseneksi kolmeen tärkeään lautakuntaan: Susanna Kaartisen perusturvalautakuntaan, Laura Piipon kulttuuri- ja liikuntalautakuntaan sekä meikäläisen sivistyslautakuntaan. Kaiken kruunasi nuorimman kaupunginvaltuutetun eli Marjukka Huttusen valinta kaupunginhallituksen varajäseneksi (ja valtuustokauden jälkimmäisiksi kahdeksi vuodeksi varsinaiseksi jäseneksi).
Sen jälkeen kunnallispoliittisella rintamalla ei ole ehtinyt ihmeitä tapahtua, vaan ensimmäiset kunnon väänöt ovat vasta tulossa. Seuraavassa valtuuston kokouksessa päätetään esimerkiksi, onko hyvä juttu leikata omaishoidontuesta (vaikka se tulee myöhemmin kalliiksi), ja että kannattaako kaupungin hassata jumalattomasti rahaa siihen, että säilytetään lukio homeisessa lyseotalossa vain siksi että perinteet ovat hieno asia. Itse vastaisin molempiin ei, mutta saa nähdä miten käy. Kaikkien kaupunginvaltuutettujen — varsinkaan oikeistolaisempien ja konservatiivisempien yksilöiden — arvostelukyky ei ole erityisemmin herättänyt luottamusta sinä lyhyenä aikana minkä nyt olen ehtinyt heihin nyt tutustua.
Omassa lautakunnassani on ennen pitkää tulossa päätettäväksi muun muassa pienten koulujen tulevaisuudensuunnitelmat ja niiden säilyttämisen kriteerit.
Oskari Rantala 