Jyväskylässä Salmirannan vastaanottokeskuksessa tapahtui viikko sitten maanantaina välikohtaus, jossa vauvaperheen pakkopalautusta Afganistaniin toimeenpaneva poliisi hajotti palautusta vastustavan ja estävän turvapaikanhakijoiden mielenosoituksen voimakeinoilla, joukkojenhallintareleillä ja kaasusumutteella. Siitä käynnistynyt mediahässäkkä on ollut tuskallista seurattavaa, sillä poliitikot ja päätoimittajat eivät näytä kykenevän muuhun kuin ”poliisia ei saa häiritä” -epäargumentin toisteluun, jonka perusteluksi ei yleensä löydy mitään muuta kuin kehnojen kasvattajien iätön klassikko ”koska niin nyt ei vaan saa tehdä”.
Eipä sillä — itsekin olen kyllä aina totellut poliisia kymmenissä mielenosoituksissa, joihin olen osallistunut (ja kaikki tuntemani poliisit ovat mukavia ihmisiä), mutta jokainen, joka tietää historiasta jotakin, ymmärtää että maailma ei ole aivan näin yksinkertainen ja mustavalkoinen paikka. Ja mitä paremmin on kärryillä turvapaikanhakijoiden tilanteesta ja oikeusturvasta Suomessa, sitä vähemmän mustavalkoiselta tilanne näyttää ja sitä vaikeampi viranomaisiin on näissä asioissa sataprosenttisesti luottaa (mutta palataan siihen myöhemmin).
Laillisuuspuhetta ja viranomaistenhäirintäkeskustelua seuratessa mieleeni tulee aina Martin Luther Kingin avoin A Letter From A Birmingham Jail -kirje, jonka mustien kansalaisoikeusliikkeen johtaja kirjoitti — kuten sen otsikosta voi päätellä — putkassa Alabaman Birmingham vuonna 1963. King oli viikon vangittuna kaupungissa, jossa oli vallalla 60-luvun alun Yhdysvaltojenkin mittapuulla räikeä rotuerottelu.
Kaupungin järjestyssäännöt kielsivät mustaihoisilta pääsyn samoihin tiloihin valkoihoisten kanssa muun muassa ravintoloissa, puistoissa ja teattereissa. Mustaihoiset eivät saaneet kaupungissa töitä, heitä ei hyväksytty asiakkaiksi valkoisten omistamiin yrityksiin tai päästetty valkoisten kirkkoihin, ja omia oikeuksiaan puolustavat mustat joutuivat usein raa’an väkivallan uhreiksi, mikä ei ollut etelävaltioissa tuohon aikaan mitenkään epätavallista. Kansalaisoikeusaktivistien koteihin, valkoisten asuinalueille muuttavien mustien taloihin ja mustien seurakuntien kirkkoihin tehtiin pommi-iskuja, ja kuolonuhrien joukossa oli useita lapsiakin. Birminghamissa pommituksia tapahtui niin paljon, että kaupunkia kutsuttiin Bombinghamiksi. Lynkkauksiakin tapahtui edelleen, ja niihin syyllistyneet valkoiset vapautettiin usein oikeudessa. Kaikilla oli periaatteessa äänioikeus, mutta väkivallan uhkan ja jatkuvan häirinnän takia vain kymmenesosa kaupungin mustista oli uskaltanut rekisteröityä äänestäjiksi, eli valkoiset olivat tukevasti vallan kahvassa.
Martin Luther King tuli mukaan organisoimaan mielenosoituksia ja väkivallatonta kansalaistottelemattomuutta kaupungin rasistista meininkiä vastaan, ja hänkin joutui pidätetyksi. Putkassa kirjoitettu kirje oli Kingin vastaus muutamien valkoihoisten maltillisten pastorien hänen toimintatapojaan arvostelleisiin puheenvuoroihin. Kirkonmiehet kannattivat periaatteessa kansalaisoikeusliikkeen tavoitteita, mutta heidän mielestään mielenosoitukset, joilla oli tarkoitus häiritä viranomaisia, lisätä jännitteitä ja saada mediahuomiota, olivat väärä keino taistelussa yhdenvertaisista kansalaisoikeuksista — parempi olisi toimia tiukasti lakien mukaan ja pyrkiä kumoamaan rasistiset käytänteet oikeudessa ja uusia lakeja säätämällä.
Lukiessani suomalaisten poliitikkojen jeesustelevia puheenvuoroja siitä, miten Salmirannan mielenosoittajat toimivat väärin kieltäytyessään noudattamasta poliisin käskyjä, en voinut olla palaamatta Kingin kirjeen sisältöön.
Siihen tutustuminen tekisi hyvää esimerkiksi SDP:n, Keskustan, Kokoomuksen ja RKP:n — ja miksei Perussuomalaisten ja Sinisen eduskuntaryhmänkin — parlamentaarikoille, jotka ilmoittivat YLElle, ettei kansalaistottelemattomuus turvapaikanhakijoiden auttamiseksi ole hyväksyttävää. Ainoastaan Vasemmistoliitto ja Vihreät pitivät väkivallatonta kansalaistottelemattomuutta jossain tapauksissa perusteltuna (vaikka Touko Aaltokin taisi ensimmäisessä lausunnossaan sanoa, ettei viranomaisten toiminnan estäminen ole koskaan hyväksyttävää — onneksi hän tarkensi kantaansa myöhemmin). Muiden puolueiden mielestä turvapaikanhakijoiden pitäisi ilmeisesti antaa mukisematta poliisin palauttaa heidän läheisensä mahdolliseen hengenvaaraan siinäkin tapauksessa, että turvapaikkahakemuksen käsittelyssä on räikeitä ongelmia.
Mitä terveisiä Martin Luther King sitten lähetti häntä kritisoineille pastoreille? Koko pitkähkö kirje on lukemisen arvoinen, mutta mielenkiintoisin on tämä kohta, jossa King kirjoittaa, että mustien oikeuksien toteutumisen tiellä ovat rasistisia murhia tekevää Ku Klux Klania enemmän kansalaisoikeusliikettä periaatteessa tukevat mutta suoraa toimintaa ja viranomaisten uhmaamista karsastavat maltilliset valkoihoiset.
I must make two honest confessions to you, my Christian and Jewish brothers. First, I must confess that over the past few years I have been gravely disappointed with the white moderate. I have almost reached the regrettable conclusion that the Negro’s great stumbling block in his stride toward freedom is not the White Citizen’s Counciler or the Ku Klux Klanner, but the white moderate, who is more devoted to ”order” than to justice; who prefers a negative peace which is the absence of tension to a positive peace which is the presence of justice; who constantly says: ”I agree with you in the goal you seek, but I cannot agree with your methods of direct action”; who paternalistically believes he can set the timetable for another man’s freedom; who lives by a mythical concept of time and who constantly advises the Negro to wait for a ”more convenient season.”
King huomauttaa arvostelijoidensa olevan hakoteillä, kun heitä kiinnostaa enemmän mielenosoitusten arvostelu kuin ne aiheuttanut epätasa-arvoisuus: ”You deplore the demonstrations taking place in Birmingham. But your statement, I am sorry to say, fails to express a similar concern for the conditions that brought about the demonstrations.”
Ja vähän myöhemmin: ”We know through painful experience that freedom is never voluntarily given by the oppressor; it must be demanded by the oppressed. Frankly, I have yet to engage in a direct action campaign that was ”well timed” in the view of those who have not suffered unduly from the disease of segregation.”
Tässä olisi Keskustan Markus Lohelle, SDP:n Joona Räsäselle ja muille YLEn kyselyyn vastanneille eduskuntaryhmien edustajille mietittävää. Valkoihoisen, hyväosaisen ja turvattua elämää elävän suomalaisen on vähän turhan helppo sanoa, mitä lohduttomassa tilanteessa olevat ja oman henkensä sekä läheistensä turvallisen puolesta pelkäävät ihmiset eivät saa tehdä — varsinkin kun eräissä tapauksissa on aika selvää, että turvapaikanhakijan oikeusturva on turvapaikkaprosessissa lähinnä vitsi.
Martin Luther Kingin kirje on hyvä muistutus siitä, että jopa silloin, kun vastapuoli tekee viranomaisten suojeluksessa poliittisia murhia ja pommi-iskuja (joita Odin-, Maidan-, Vastarintaliike- ynnä muut klaanilaislarppaajapellet eivät Suomessa nyt kuitenkaan vielä onneksi tee), joku ilmestyy aina mussuttamaan siitä, kuinka olisi noudatettava lakia ja poliisin antamia määräyksiä.
Jos väkivallaton kansalaistottelemattomuus ja passiivinen vastarinta (=mielenosoittaminen siten, että ei tehdä kenellekään pahaa mutta ei suostuta lopettamaan vaikka poliisi käskee) on kaikissa tapauksissa väärin, se tarkoittaa, että King ei olisi saanut järjestää mustien oikeuksia vaativia marsseja Birminghamissa. Mielenosoitukset oli kaupungin keskustassa oikeuden päätöksellä kielletty, joten jokainen mielenosoittaja rikkoi lakia ja päätyi pidätetyksi.
Kahdeksaa vuotta aiemmin Alabaman Montgomeryssä toinen kansalaisoikeusliikkeen ikoni Rosa Parks ei olisi Lohen, Räsäsen ja kumppanien logiikalla saanut kieltäytyä antamasta istumapaikkaansa bussissa valkoihoiselle matkustajalle, kun bussikuski ja poliisi kehottivat häntä tekemään niin.
Me suomalaisetkin saavutimme kansalaisoikeuksia ja Suomi sai lopulta itsenäisyytensäkin, kun esi-isämme kieltäytyivät vuoden 1902 kutsuntalakoissa suorittamasta asepalvelusta Venäjän armeijassa ja suurlakkoilivat vuonna 1905, kuten Panu Raatikainen muistuttaa. Täysin laitonta puuhaahan nekin olivat, ja epäilemättä 1900- ja 1950-lukujen mikkokärnät olivat niitäkin vastaan, koska esivaltaahan on aina syytä totella ja vaikuttaa asioihin vain ja ainoastaan laillisia keinoja käyttäen. Tai näin ainakin 2010-luvun Mikko Kärnä saarnaa:
– Virkavallan vastustaminen ei ole tulkinnanvaraista, vaan se on virkavallan vastustamista, joka on lainsäädäntömme nojalla kiellettyä.
Joskus poliisille on kuitenkin voinut sanoa ei, ja seuraukset ovat olleet ihan hyviä ainakin Yhdysvaltojen mustien ja meidän suomalaisten näkökulmasta: Birminghamin tapahtumia seuraavana vuonna säädettiin suureksi osaksi sen saaman mediahuomion johdosta uusi Civil Rights Act, joka kielsi lopullisesti etnisen syrjinnän, ja Suomessa järjestettiin vuonna 1907 ensimmäiset eduskuntavaalit, joissa äänioikeus oli yleinen ja yhtäläinen.
Yhteiskunnassa haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset, jotka kokevat, että heitä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti, tulevat aina protestoimaan oikeuksiensa puolesta, ja heitä paremmassa yhteiskunnallisessa asemassa olevat laillisuusmussuttajat tulevat aina valittamaan siitä, ettei se ole oikea tapa toimia. Näin kävi Salmirannassakin.
Kaikki lähti liikkeelle tapauksesta, jossa afganistanilainen perhe — mukaanlukien kahdeksan kuukauden ikäinen vauva — oli saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen ja heidän valituksensa oli hallinto-oikeudessa hylätty. Perheen kertomuksen mukaan heitä uhkaa Afganistanissa ”aviorikoksen” takia viranomaisten käsissä vankeus ja Talebanin käsissä kivitys. Itselläni ei tietenkään ole tietoa siitä, mikä on totuus asiassa, mutta muut afganistanilaiset ja perheen tilanteeseen perehtyneet suomalaiset vapaaehtoiset ovat vakuuttuneita siitä, että vaara on todellinen.
Turvapaikkaprosessin asiantuntijoiden mukaan turvapaikan tarvetta ei ole selvitetty kunnolla: Haastattelu on ollut poikkeuksellisen suppea, kaikkia perheen olosuhteisiin liittyviä tietoja ei ole selvitetty, päätös on tehty pika-aikataululla, ja hakemuksen hylkäämisen perusteena olleet ristiriitaisuudet pariskunnan osapuolten kertomuksissa liittyvät pieniin yksityiskohtiin. Valituksen hallinto-oikeuteen laatinut lakimies ei ole hallinnut tehtäväänsä hyvin, vaan on vedonnut humanitaariseen suojeluun, joka oli jo poistettu Suomen lainsäädännöstä. Turvapaikan saaminen on tällaisessa prosessissa käytännössä mahdotonta, ja — ainakin Right to Live -verkoston asiantuntijan mukaan — näyttää vahvasti siltä, ettei perheellä ole ollut tosiasiallista mahdollisuutta kertoa kaikkia heidän tilanteeseensa liittyviä perusteluja, jotka voisivat puoltaa turvapaikan saamista.
Muut afganistanilaiset turvapaikanhakijat pitivät selvänä, että perhe olisi palautuksen jälkeen hengenvaarassa. Kun poliisi tuli hakemaan heitä palautuslennolle, Salmirannan asukkaat koettivat estää perheen viemisen vastaanottokeskuksesta. Tietenkin hekin tiesivät, ettei mielenilmaisu lopulta voi tilannetta ratkaista, mutta he onnistuivat samassa asiassa kuin Martin Luther King Birminghamissä: turvapaikanhakijoiden oikeusturva ja pakkopalautusten ongelmat on nyt nostettu julkiseen keskusteluun.
Ja onhan tämä aika posketonta: samaan aikaan kun Suomi kärsii hankalanmuotoisen ikäpyramidin aiheuttamasta kestävyys- ja lapsivajeesta ja naisia patistellaan jopa lisääntymistalkoisiin, verorahoja käytetään vauvojen karkottamiseen maailman vaarallisimpaan maahan. Tässä tapauksessa kohteena on vieläpä sellainen vauvaperhe, jonka turvapaikkahakemusta ei ole todennäköisesti kunnolla käsitelty ja jolla olisi erittäin kovat houkuttimet jäädä Suomeen ja kotiutua tänne.
Ne, joiden poliittinen muisti on yli viiden kuukauden mittainen, saattavat vielä muistaa, kuinka pääministeri Juha Sipilä ilmoitti kuntavaalien alla, ettei raskaana olevien tai alaikäisten karkottaminen ”mahdu hänen oikeustajuunsa”. En tiedä, miten pääministerin oikeustaju tällä hetkellä jaksaa, mutta Suomen voimassa olevien maahanmuuttolinjausten mukaan tätäkin kahdeksan kuukautta vanhaa pikkukaveria odottaa nyt pakkopalauttaminen Afganistaniin:
Samalla tavalla on ilmeisesti tapahtumassa viisilapsiselle irakilaisperheelle, jonka pakkopalautusta vastustavaan mielenosoitukseen osallistuin maaliskuussa. Perheen nuorin lapsi, joka oli syntynyt Suomessa, oli silloin vähän yli vuoden vanha. Vanhemmat lapset kävivät koulua ja osasivat puhua suomea — nyt varmaan vielä paremmin kuin vielä maaliskuussa. Nämäkin jo valmiiksi tänne kotoutuneet lapset halutaan nyt heittää Suomesta ulos.
Suomen turvapaikkapolitiikka on erittäin tiukkaa, ja se on kiinni hallituksen linjasta, vaikka meitä hallitsevat poliitikot mieluusti väittävät muuta ja vetoavat siihen, että lakeja tässä vain noudatetaan. Kuitenkin jos katsotaan tilastoja, perussuomalaisten maahanmuuttolinjan lyöminen läpi hallituksessa vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen on päivänselvä tosiasia: vuonna 2015 irakilaisista 85 prosenttia sai turvapaikan, mutta seuraavana vuonna 75 prosenttia päätöksistä oli kielteisiä — samaan aikaan EU-alueella turvapaikka myönnettiin irakilaisille 61 prosentissa tapauksista (lähde). On perinjuurin merkillinen yhteensattuma, että viime vuonna juuri Suomeen sattui eksymään valtavasti irakilaisia, jotka olivat maksaneet ihmissalakuljettajille suuria summia päästäkseen maasta pakoon, mutta eivät sitten oikeasti tarvinneetkaan turvapaikkaa. Muualla Euroopassa heistä ei näkynyt vilaustakaan.
Turvapaikkapolitiikan poliittisen ohjauksen lisäksi toinen ongelma ovat Maahanmuuttoviraston selkeät virheet ja puutteet turvapaikanhakijoiden oikeusturvassa, joita oikeusavun saannin rajoittaminen on vain pahentanut. Turvapaikkapäätöksiin on copy-pastettu toisista päätöksistä perusteluja, jotka eivät liity kyseisten hakijoiden tapauksiin mitenkään, lapsiperheen käännytystä on perusteltu ohjeella, joka nimenomaan kieltää lapsiperheiden käännyttämisen, ja kidutuksen vammat eivät ole estäneet käännytystä, vaikka näin pitäisi olla. Käännytyksiä tehdään maan yleisten olosuhteiden perusteella, vaikka Migrikin on tulkinnut, että hakijaan kohdistuu henkilökohtaista vainoa. Perustelut ovat usein absurdin groteskeja, esimerkiksi tällaisia:
Maahanmuuttovirasto hyväksyy näin ollen tosiseikkana sen, että joutuisit ISISin taholta vakavien oikeudenloukkausten kohteeksi palatessasi Mosuliin. Sinulla ei ole kotialueellasi mahdollisuutta turvautua viranomaissuojeluun ISISiä vastaan.
[…]
Maahanmuuttovirasto ei ole hyväksynyt tosiseikkana kertomaasi siitä, että voisit henkilökohtaisten syiden vuoksi tulla tapetuksi Mosulissa.
[…]
Tosiseikkana on kuitenkin hyväksytty, että ISISin hallinnassa tällä hetkellä olevaan Mosuliin palatessasi olisit vaarassa joutua ISISin erityisen mielenkiinnon ja tätä kautta myös vakavien oikeudenloukkausten kohteeksi. Pelko on tältä osin objektiivisesti perusteltua.
Maahanmuuttovirasto on hyväksynyt tosiseikaksi myös sen, että järjestö on räjäyttänyt sekä työpaikkasi että talosi, mutta Maahanmuuttovirasto on katsonut, että niin on tapahtunut Mosulin yleisestä turvattomasta tilanteesta johtuen. Talon räjäytys on luonteeltaan omaisuuteen kohdistuva teko eikä Maahanmuuttovirasto pidä sitä vainona.
Lainsäädännön muutoksen jälkeen oikeusavustajat eivät enää ole läsnä turvapaikkapuhutteluissa, mikä on johtanut siihen, että turvapaikan saamisen kannalta tärkeät seikat eivät tule esille, ja päätökset ovat usein selkeästi vääriä. Niistä kaatuu hallinto-oikeudessa jo joka kolmas — ja kaatuisi varmasti vielä useampi, elleivät oikeusavustajat tekisi monesti erittäin huonoa työtä. Avustajien palkkiot on muutettu könttäkorvauksiksi, jotka houkuttelevat tekemään työn mahdollisimman nopeasti ja vähällä vaivalla. Jotkut oikeusavustajat ovat myös vaatineet edustamiltaan turvapaikanhakijoilta rahaa, mikä on vastoin lakia. Oikeasti: jos kuvittelet Suomen olevan oikeusvaltio, lue tämä Helsingin Sanomien juttu, niin et kuvittele enää.
Mielenosoituksessa viime lauantaina kuulin turvapaikanhakijan kertovan, että koska hän osaa vähän suomea, hän ymmärsi turvapaikkapuhuttelussa, ettei tulkki kääntänyt oikein hänen sanomisiaan. Miten moni muu turvapaikanhakija on ollut samanlaisessa tilanteessa, mutta ei ole osannut kielitaitonsa takia puolustaa oikeuksiaan ja on saanut siksi hylkäävän päätöksen?
On turhauttavaa asua maassa, jossa ihmisiä kohdellaan näin, ja vielä turhauttavampaa on kuunnella asioista vähän tai ei juuri mitään tietävien ihmisten mussutusta siitä, että viranomaisten päätökset ovat varmuudella oikeita ja niitä täytyy noudattaa.
Totuus on, että Suomen turvapaikkajärjestelmä ei liian monissa tapauksissa toimi. Joskus päätökset ovat vääriä ja oikeus ei toteudu.
Se on masentavaa, mutta siinä ei ole mitään erikoista: heikossa yhteiskunnallisessa asemassa olevia ihmisiä kohdellaan aina huonosti, ja heidän laillistenkin oikeuksiensa toteutuminen on vähän niin ja näin — oli kyseessä 50-luvun Yhdysvallat tai 2010-luvun Jyväskylä. Niin maailma valitettavasti toimii.
Näyttää siltä, että sen ovat oivaltaneet Suomessa toistaiseksi vasemmistolainen ja punavihreä poliittinen liike sekä evankelis-luterilainen kirkko. Poliisi raportoi tässä YLEn uutisessa, että kirkon työntekijät ovat pyrkineet estämään poliisin toimintaa ja piilottamaan palautuspäätöksen saaneita ja paperittomia. Samoin on kertonut toimineensa muun muassa Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula:
Suomalainen viranomainen on keskimäärin luotettava ja reilu. On kuitenkin naiivia kuvitella, että järjestelmä olisi erehtymätön, että mahdottomia ja epäoikeudenmukaisia tilanteita ei koskaan voisi syntyä. Piilottaminen on ollut yksilötasolla toimiva varajärjestelmä silloin, kun virallinen systeemi pettää. Toistaiseksi en ole kuullut yhtään perustelua sille, miten sen kriminalisointi parantaisi suomalaista yhteiskuntaa.
Ja kirkosta puheenollen: pääkaupunkiseudun kirkollinen media Kirkko ja kaupunki on julkaissut sivuillaan eilen sarjakuvataiteilija Ville Rannan pilapiirroksen, joka kiteyttää Suomen turvapaikkatilanteen paremmin kuin tämä tuhottoman pitkä ja jaaritteleva kirjoitus:
Mitä asialle sitten voi tehdä?
Kansalaisten mahdollisuudet muuttaa Suomen turvapaikkapolitiikkaa lyhyellä tähtäimellä ovat aika rajalliset, mutta jotain on tietysti aina tehtävissä.
- Osallistu mielenosoituksiin ja levitä tietoa turvapaikanhakijoiden ongelmista.
- Väitä vastaan, kun tuttavasi levittävät rasistista huuhaata sosiaalisessa mediassa.
- Painosta poliitikkoja ja muita päättäjiä.
- Liity Refugee Hospitality Club -ryhmiin (löytyy Facebookista) ja mene mukaan vapaaehtoistoimintaan. Mieti, mitä itse voisit tehdä.
- Lahjoita rahaa esimerkiksi Helsingin Oikeus Elää -mielenosoitukselle, Pakolaisneuvonnalle tai Oikeus ilman rajoja ry:lle.
Samaan hengenvetoon voi tietysti lisätä, että globaalia työtä tekevien järjestöjen kautta on mahdollista auttaa pakolaisia, joiden tilanne on usein vielä vaikeampi kuin Suomessa turvapaikanhakijoina olevilla. Kirkon Ulkomaanavun kautta voi esimerkiksi tukea Syyrian pakolaisia Syyriassa, Kreikassa, Syyriassa ja Jordanian pakolaisleireillä olevia pakolaisia. - Tsekkaa Ruskeat tytöt -sivuston 4 tapaa auttaa paperittomia ihmisiä
- Vaihda Suomen hallitus. Mitä pikemmin, sen parempi.
Oskari Rantala 