Vaalikähinöiden ikävin puoli on se, että kaikki ehdokkaat ja puolueet eivät puhu aivan totta. Vaihtoehtoiset faktat ja populistiset yleistykset tietysti kuuluvat politiikkaan, mutta täytyy sanoa, että kun kävelee vaalikadun päästä päähän ja hieman höristää korviaan äänestäjille saarnaavien ehdokkaiden kohdalla, niin kuulee kyllä melkoisia kalajuttuja.
Voisi väittää niinkin, että nettiaikakaudella väärien tietojen levittäminen on vaikeampaa kuin ennen.
Menneinä aikoina puoluejohtajaukot saivat syöttää vaalikarjalle pajunköyttä minkä kerkesivät ilman että heidän sanomisiaan sen kummemmin pääsi kukaan kyseenalaistamaan. Nyt netin faktapoliisit voivat ampua vaalitenttien hämärät väitteet alas samaa tahtia kuin millä Timo Soini, Petteri Orpo ja kumppanit niitä tuuttaavat eetteriin.
Soini väitti, että YLEn vaalitentissä, ettei Vasemmistolla ole ajatustakaan siitä, miten maksuton varhaiskasvatus rahoitettaisiin, ja Orpo puolestaan Kokoomuksen puoluepäiväpuheessaan, etteivät koulutuslupauksensa antaneet ja pettäneet hallituspuolueet itse asiassa olisi leikanneet koulutuksesta.
Kuntatasolla faktantarkistus on valitettavasti vähäisempää kuin isommissa ympyröissä, joten paikallisemmissa asioissa poliitikko pääsee vähän helpommin höynäyttämään äänestäjää tai ainakin esittämään aika härskejä puolitotuuksia.
Yksi esimerkki ovat lukiokoulutuksen leikkaukset Jyväskylässä, joista vähän turhan monet yrittävät vierittää syyn koulutuskuntayhtymän harteille. Se on ymmärrettävästi mukavampaa kuin kertoa totuus: Kun kaupunki päätti siirtää lukiot koulutuskuntayhtymälle, se päätti samalla, ettei kaupunki rahoita niitä, vaan lukiokoulutus järjestetään valtion rahoituksella. Kaikki puolueet olivat mukana tekemässä tätä päätöstä, ja vaikka jotkut vastustivat itse siirtoa (äänestys päättyi 44 vastaan 28), kukaan ei ollut sitä mieltä, että kaupungin tulisi jatkossa rahoittaa lukiokoulutusta.
Tämän jälkeen Suomen hallitus on leikannut toisen asteen koulutuksen resursseja kovalla kädellä, ja koulutuskuntayhtymä on joutunut sen takia niistämään rahaa lukiolaisilta: luokkakoot ovat kasvaneet ja kurssimäärät vähentyneet hirvittävää tahtia. Lukiolaiset ovat järjestäneet mielenilmauksia ja ulosmarsseja, ja osittain niiden seurauksena Jyväskylän kaupunki alkaa nyt rahoittaa lukioita.
Hyvä niin.
Kuitenkin kun tutustuu kuntavaaliehdokkaiden mietteisiin asiasta, vastaan tulee usein hieman tämäntyyppisiä teesejä (suora lainaus erään ehdokkaan brosyyristä): ”Lukiot on otettava takaisin kaupungin hallintaan. Koulutuskuntayhtymä on lopettanut kursseja ja nostanut ryhmäkokoja.”
Kannatan kaupungin lukiorahoituksen kasvattamista, koska mikään muukaan ei tässä tilanteessa auta. Kaupunki kuitenkin kantaa tässä vastuun, jonka pitäisi kuulua valtiolle. Toisen asteen koulutuksen valtionosuudet ovat kerta kaikkiaan liian pienet, ja siitä seuraa, että eri puolilla maata lukiota käyvät oppilaat ovat keskenään todella eriarvoisessa asemassa ja riippuvaisia kunnan halusta ja mahdollisuuksista rahoittaa toisen asteen koulutusta.
Ulosmarsseja ja mielenosoituksia sopisi järjestää myös hallituksen politiikkaa vastaan: se ei ole palauttanut lukioiden resursseja riittävälle tasolle, vaan on pitänyt ne alimitoitettuina ja tehnyt lisäksi jättileikkaukset myös ammatilliseen koulutukseen sekä muille koulutusasteille varhaiskasvatuksesta aina yliopistoon saakka — huolimatta siitä, että ennen vaaleja kaikki hallituspuolueet eli Keskusta, Kokoomus ja Perussuomalaiset lupasivat, ettei koulutuksesta höylätä enää euroakaan.
Olen seurannut Jyväskylän sivistyslautakunnassa nyt neljän vuoden ajan, miten kaupungintalouden ”tasapainottaminen” on vaikuttanut lasten ja nuorten palveluihin. Jälki on ollut aika karua, ja leikkauspölkylle on yritetty nostaa käytännössä kaikki mahdollinen perhepuistoista koulunkäynninohjaajiin ja kehitysvammaopetuksesta päivähoitoon.
Osa leikkauksista on onnistuttu lautakunnassa yhteistyöllä torjumaan, mutta kaupungin hyvinvointikertomuksesta jokainen voi lukea, mihin suuntaan tilanne on kehittymässä.
Yksi iso ongelma on se, että kaupunginvaltuusto on täynnä vanhoja ukkoja, jotka tuijottavat vain budjetin loppusummaa eivätkä ymmärrä, että lasten ja nuorten palveluihin satsaaminen on sekä sosiaalisesti että taloudellisesti järkevää. Esimerkiksi pienten lasten vanhempia ei valtuustossa juuri ole, vaan päivähoitoleikkauksien puolesta äänestävät siellä ihmiset, joilla ei ole asiaan mitään kosketusta. Asian täytyy muuttua, ettei lyhytnäköinen leikkauspolitiikka jatku myös ensi kaudella.
Alla tänään (6.4.2017) Keskisuomalaisessa julkaistu mielipidekirjoitukseni.
Lapset kärsivät Jyväskylän leikkauslinjasta
Valmisteilla oleva Jyväskylän kaupungin hyvinvointikertomus on karua luettavaa, mutta tulosten ei pitäisi tulla yllätyksenä kenellekään. Kaupunki on hoitanut talouttaan jo pitkään leikkaamalla ja kuntalaisten palveluja karsimalla. Erityisen huolestuttavia ovat lapsiin liittyvät tiedot.
Köyhyysrajalla elävien lapsiperheiden määrä on kolminkertaistunut 1990-luvun jälkeen, ja tänään jyväskyläläislapsista useampi kuin joka kymmenes kasvaa hyvin pienituloisessa perheessä.
Myös toimeentulotukea saavien perheiden osuus on kasvussa, ja vähävaraisuus, matala koulutus, työttömyys, yksinäisyys ja runsas päihteidenkäyttö usein periytyvät sukupolvelta toiselle. Vaikka monet voivat hyvin, hyvinvointi jakautuu liian epätasaisesti.
Hyvinvointikertomuksessa nousee vahvasti esiin, että kiusaaminen on kouluissa edelleen vakava ongelma. Esimerkiksi koulutuksen ulkopuolelle jääneistä ja muista ongelmista kärsivistä nuorista, joita kohdataan etsivässä nuorisotyössä, lähes kaikki ovat kokeneet kiusaamista.
Ongelmat eivät korjaudu itsestään, vaan tarvitaan panostuksia perheiden ja lasten hyvinvointiin – suomeksi siis rahaa. Poliittista tahtoa tähän ei kuitenkaan meinaa löytyä, vaan sen sijasta lasten palvelut ovat olleet koko valtuustokauden leikkauspöydällä.
Luokkakoot kasvavat ja kouluissa on jopa 26 oppilaan ykkösluokkia. Päiväkodeissakin lapsiryhmien koko voi kasvaa pitkälle yli 20:n johtuen osapäiväisten lasten tilastointitavasta.
Jokainen voi kuvitella, miten liian suuret ja äänekkäät ryhmät vaikuttavat pieniin lapsiin. Miten lasten ongelmiin voidaan päiväkodissa tai koulussa puuttua, jos opettajilla ei ole aikaa muuhun kuin kaikista akuuteimpien konfliktien estämiseen?
Myös koulukuraattoreita ja psykologeja on Jyväskylässä vähemmän kuin kaikissa muissa Suomen suurimmissa kaupungeissa.
Kaupunginvaltuustossa on vastikään runnottu läpi muun muassa päivähoito-oikeuden rajoittaminen, vaikka Suomen jokainen lastensuojelun alan asiantuntijajärjestö oli sitä vastaan.
Rajaus on hankaloittanut jopa joka kymmenennen palveluita käyttävän perheen arkea, ja erityisen suuria ongelmia se on aiheuttanut pienituloisille ja pätkätyöläisille, joiden arki on ennestäänkin haastavaa.
Valitettavasti politiikka on sellaista kuin millaisia päättäjätkin ovat. Kaupunginvaltuuston keski-ikä on yli 50 vuotta.
Lähes kaikki valtuutetut ovat hyväpalkkaisissa ja kokopäiväisissä töissä, ja päivähoitoikäisiä tai edes kouluikäisiä lapsia on ani harvoilla. Niinpä on luonnollista, etteivät pienituloisten ja pätkätyöläisten ongelmat ole korkealla heidän prioriteettilistallaan.
Vaarana on, että lyhytnäköinen leikkauspolitiikka jatkuu myös ensi kaudella. Kuntavaaliehdokkaiden keskimääräiset tulot ovat korkeammat kuin lähes 80 prosentilla suomalaisista.
Tarvitsemme kipeästi päättäjiä, joita kiinnostavat myös muiden kuin jo ennestään hyvinvoivien asiat.
Oskari Rantala Sivistyslautakunnan jäsen, Vasemmistoliiton kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja ja kuntavaaliehdokas
Olen ehdokkaana Jyväskylässä kuntavaaleissa 2017. Lue lisää kampanjasivultani!
Kuntavaalikampanjoinnissa saa pääasiassa keskittyä omien ajatusten esittelyyn, ja hyvä niin. Yksi kysymys kuitenkin toistuu varsinkin opiskelijoiden kanssa jutellessa: Mitä eroa on Vasemmistolla ja Vihreillä?
Vastaaminen tähän kysymykseen on hieman haastavaa ensinnäkin siksi, että olen tuskin puolueettomin mahdollinen henkilö ottamaan asiaan kantaa, mutta yritetään nyt kuitenkin. Alleviivaan joka tapauksessa, että näkökulmani on kaikkea muuta kuin objektiivinen.
Toisekseen en haluaisi sortua sellaiseen pikkumaiseen nahisteluun, johon ennen vaaleja tunnutaan aina silloin tällöin vääjäämättä ajautuvan. Vihreät ja Vasemmisto ovat kuitenkin kohtuullisen lähellä toisiaan, joten keskinäisen skabaamisen sijasta olisi tärkeämpää tehdä yhteistyötä ja käyttää energia siihen, että saadaan yhteisiä tavoitteita muutettua todeksi.
Jokaisella on kuitenkin vaaleissa vain yksi ääni, ja monille valinnan tekeminen Vasemmiston ja Vihreiden väliltä tuottaa vaikeuksia, joten koetan sanoa asiasta jotain. Suomen vaalijärjestelmä on sellainen, että ääni annetaan ensisijaisesti puolueelle muita puolueita vastaan (ja toissijaisesti sitten jollekin sen puolueen ehdokkaalle muita saman puolueen ehdokkaita vastaan), joten puolueisiin olisi hyvä kiinnittää vähän enemmänkin huomiota.
Oman puoluevalintani ratkaisi aikoinaan se, että olin kiinnostunut sekä tiukan linjan vihreästä ympäristöpolitiikasta (sillä planeetta on kovaa vauhtia tuhoutumassa) että radikaalisti oikeudenmukaisemman Suomen ja maailman rakentamisesta (sillä köyhyys ja tuloerot ovat vakava ongelma niin Suomessa kuin globaalisti). Punavihreä Vasemmisto tarjosi mielestäni parhaan yhdistelmän näistä kahdesta.
Tämä tapahtui tietysti vuonna 2008, jolloin Vihreät olivat mukana Matti Vanhasen toisessa hallituksessa Keskustan, Kokoomuksen ja RKP:n kanssa, joten siinä poliittisessa tilanteessa vaihtoehdot olivat aika vähissä. Hallitus sääti uutta yliopistolakia, joka johti rahoituksen leikkaamiseen ja yt-neuvottelukierteeseen, sekä kansalaisten tietosuojaa heikentävää Lex Nokia -lakia, ja nämä olivat yliopistojen tulevaisuudesta ja verkkoyksityisyydestä kiinnostuneelle opiskelijalle isoja juttuja. Oikeistohallitus teki tietysti muutenkin oikeistolaista talouspolitiikkaa ja poisti muun muassa työnantajien KELA-maksut, mikä kasvatti tuloeroja.
Nyt yhdeksän vuotta myöhemmin tilanne ei ole ihan niin yksioikoinen. Vasemmisto ja Vihreät ovat olleet yhdessä hallituksessa ja oppositiossa ja niiden tavoitteet ovat lähentyneet toisiaan. Vihreissä toimii paljon poliitikkoja, jotka ovat todennäköisesti aivan yhtä punavihreitä kuin minäkin, esimerkiksi varapuheenjohtajat köyhyystutkija Maria Ohisalo ja kansanedustaja Touko Aalto, eduskuntaryhmän ex-puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto tai (toivon mukaan) tuleva Jyväskylän kaupunginvaltuutettu Bella Forsgren. (Hauskana kuriositeettina mainittakoon — kun nyt näistä hallituskuvioista tuli puhetta –, että käteeni osui tässä kerran Kommunistisen nuorisoliiton lehti vuodelta 2003, jossa 19-vuotias Touko Aalto haukkuu Vasemmistoliiton siitä syystä, että sen ”vasemmistolaisuus on olla hallituksessa keinolla millä hyvänsä — se riitti”, eli arvosteltavaa löytyy aina jollakin perusteella itse kustakin.) Toivon heille kaikille pitkää poliittista uraa ja massiivista äänivyöryä näissäkin kuntavaaleissa.
Joitain painotuseroja puolueiden välillä tietysti on edelleen kaikesta huolimatta myös isoissa poliittisissa linjoissa. Vasemmisto lähti Kataisen hallituksesta kävelemään vuonna 2014, kun muut hallituspuolueet, mukaanlukien Vihreät, hyväksyivät työttömien, eläkeläisten ja opiskelijoiden perusturvan leikkaamisen kehysriihessä. Vihreät erosi hallituksesta sitten myöhemmin Fennovoima-päätöksen takia, eli heille perusturvan heikentäminen ei ollut kynnyskysymys.
Niin tai näin, kaikissa arvotutkimuksissa Vasemmisto ja Vihreät sijoittuvat aika tukevasti samaan liberaalivasemmistolaiseen lokeroon. Vasemmistossa on vähän enemmän hajontaa konservatiivi-liberaali-akselilla ja Vihreissä puolestaan talouspoliittisella oikeisto-vasemmisto-akselilla, mutta puolueiden kovat ytimet ovat aika lähekkäin. Vasemmisto on muutaman pikselin enemmän vasemmalla, koska se tavoittelee minimipalkkalakia (10€/tunti) ja hieman korkeampaa perustuloa (minimiperusturva 750€/kk).
Kuntapolitiikassa puolueiden eroja on vielä vähän vaikeampaa löytää, koska kiistakysymyksiä ei käsitellä niin paljon julkisuudessa ja asiat sovitaan usein kaupunginhallituksissa suljettujen ovien takana. Pystyn heittämään päästäni kuitenkin pari esimerkkiä kuntapoliittisista kysymyksistä, joissa puolueet ovat olleet eri linjoilla.
Helsingin kaupunginvaltuustossa päätettiin pari vuotta sitten erittäin tiukassa äänestyksessä julkisten palveluiden ruokahuollon, kiinteistönhoidon ja vastaavien tukitoimintojen yhtiöittämisestä. Muutoksessa kaupungin monien aika pienituloisten työntekijöiden työsuhteet muuttuivat epävarmemmiksi ja palkat uhkasivat pienentyä, minkä lisäksi yhtiöittäminen tarkoitti päätösvallan siirtymistä vähän kauemmas demokraattisesti valituilta kaupungin päättäjiltä. Pelin ratkaisivat Helsingin Vihreät, joiden 19 hengen valtuustoryhmästä 15 äänesti yhdessä Kokoomuksen ja RKP:n kanssa Palmian yhtiöittämisen puolesta. Loput neljä — Johanna Sumuvuori, Outi Alanko-Kahiluoto, Zahra Abdulla ja Sirkku Ingervo — olivat eri mieltä, ja heille kuuluu tietysti kaikki kunnia tästä valinnasta. Kaksi viimeksimainittua ovat sittemmin loikanneet Vihreistä ja ovat näissä kuntavaaleissa Vasemmistoliiton ehdokkaina.
Muutenkin Vasemmiston kanta julkisten palvelujen yksityistämiseen ja yhteisten verorahojen siirtäminen yritysten omistajien taskuihin on tiukin kaikista Suomen eduskuntapuolueista. Haluamme pitää huolta siitä, että kunnat ovat reiluja työnantajia ja kaikista töistä maksetaan palkkaa, jolla voi tulla toimeen, joten naisvaltaisten julkisten alojen työntekijöiden työehtojen heikentäminen tai työehtosopimuksilla kikkailu ei meille sovi.
Toisena esimerkkinä mielipide-erosta isoissa kunnallispoliittisissa kysymyksissä voisi mainita Jyväskylän kaupungin uuden hallintosäännön. Siinä määrätään, ketkä voivat jatkossa toimia esimerkiksi kaupungin lautakuntien jäseninä. Sivistyslautakunta, perusturvalautakunta ja muut lautakunnat ovat aika merkittäviä päätöksentekoelimiä ja niillä on Jyväskylässä iso rooli, joten asialla on väliä. Tähän saakka puolueet ovat saaneet nimittää omille paikoilleen ketä ovat halunneet, mutta jatkossa jäsenten on oltava joko valtuutettuja tai varavaltuutettuja.
Vasemmiston näkemyksen mukaan uudistus on erittäin ongelmallinen, sillä se keskittää vallan vain harvojen poliitikkojen käsiin. Paras osaaminen jonkun lautakunnan asioista saattaa löytyä ihmiseltä, joka on jäänyt valtuuston ulkopuolelle. Valtuustoon asti myös selviävät ehdokkaista vain harvat, ja he ovat yleensä hieman iäkkäämpiä ja hyvätuloisempia kuin muut, sillä parinsadan äänen kerääminen vaatii yleensä sekä verkostoja että myös kohtuullisesti valuuttaa vaalikampanjointiin. Erityisen huono juttu uusi hallintosääntö on siis nuorille, pienituloisille ja vasta politiikkaan mukaan tulleille, joita uhkaa sysääminen kaiken päätöksenteon ulkopuolelle. Tämä oli Jyväskylän Vasemmistoliiton virallinen kanta asiaan, mutta Vihreät tukivat uutta hallintosääntöä.
Ehkä näistä parista esimerkistä voi löytää painotuseroja Vasemmiston ja Vihreiden välillä, jos sellaisia haluaa etsiä oman äänestyspäätöksen tueksi. Se on tietysti selvää, että olen tässä esittänyt vain oman puoleni argumentit ja Vihreillä on varmasti oma tarinansa kerrottavana siitä, miksi he ovat päättäneet äänestää näistä asioista niin kuin ovat päättäneet (mutta sitä täytyy kysyä heiltä, ja heidän versionsa vastauksesta tämän blogikirjoituksen pääkysymykseen olisi luultavasti muutenkin toisenlainen).
Joka tapauksessa toivotan sekä Vihreille että Vasemmistolle onnea vaaleihin ja toivon, että ne menestyvät mahdollisimman hyvin kaikkien muiden puolueiden kustannuksella.
Kannattaa myös muistaa, että puolueen linjaan on vaaleissa mahdollisuus vaikuttaa. Äänestämällä arvoliberaalia vasemmistolaista (esimerkiksi minua) tai oikeudenmukaisemmasta talouspolitiikasta kiinnostunut (eli ns. vasemmistolaista) vihreää voit antaa äänesi tietylle linjalle, jota kohti puolue siirtyy, mikäli ehdokkaasi saa sen sisällä enemmän valtaa.
Hyvää viimeistä ennakkoäänestyspäivää!
Olen ehdokkaana Jyväskylässä kuntavaaleissa 2017. Lue lisää kampanjasivultani!
Vasemmiston puheenjohtaja Li Andersson osui asian ytimeen eilen julkaistussa kirjoituksessaan, jonka otsikko kuuluu ”Mistä rahat?”
Todella hyviä tavoitteita teillä, mutta miten te rahoitatte nämä kaikki? Tällaiseen kysymykseen on varmasti moni törmännyt kampanjoinnin lomassa tänä keväänä. Vasemmiston tavoitteiden esittäminen mahdottomina tai epärealistisina on jo pitkään ollut oikeiston poliittinen strategia.
Näinhän se menee.
Omassa vaaliflaijerissani sanotaan, että terveyskeskusmaksu tulisi poistaa ja julkisen liikenteen pitäisi olla maksutonta, sillä se parantaisi pienituloisten, pätkätyöläisten ja opiskelijoiden tilannetta. Monen äänestäjän ensimmäinen kommentti läpäreen vilkaisun jälkeen on yleensä, että ”oooookei mutta eeeeei kai ihan kaikki voi olla ilmaista”.
Se on Suomen nykyisessä asenneilmapiirissä varmaan ihan ymmärrettävä reaktio, mutta (menemättä nyt siihen, että terveyskeskuksessa käyminen ja julkisen liikenteen käyttäminen ei ole ihan sama kuin ”ihan kaikki”) on kuitenkin aika kumma juttu, että vastuuttomuustutka alkaa piipata vain silloin kun yhteisen omaisuuden käyttöä suunnittelee vasemmisto.
Kokoomus, Keskusta ja muut oikeistolaisemmat puolueet käyttävät meidän kaikkien rahaa oikein mielellään, mutta kohteina ovat harvemmin meidän maksajien arkea helpottavat ja ihmisten yhdenvertaisuutta lisäävät hyvinvointipalvelut.
Homer pohtii 120 miljoonan euron yrittäjävähennyksen järkevyyttä.
Kuten Andersson huomauttaa, hallitus on muun muassa päättänyt toteuttaa suurituloisia suosivan yrittäjävähennyksen, jolla ei edes hallituksen itsensä mukaan tule olemaan merkittäviä työllisyyttä tai yrittäjyyttä edistäviä vaikutuksia. Käytännössä vähennys on joidenkin prosenttien suuruinen ylimääräinen veronalennus ei-osakeyhtiömuotoisille firmoille ja yksityisyrittäjille, ja uudistuksessa suurimpia hyötyjiä ovat apteekkarien ja yksityislääkärien kaltaiset kovapalkkaiset elinkeinonharjoittajat. Heidän toimeentulonsa ei ole kovin niukkaa ollut tähänkään asti, eikä sen paraneminen entisestään myöskään lisää työpaikkoja.
Samat rahat — 120 miljoonaa euroa — olisi voitu käyttää paljon fiksumminkin työpaikkojen lisäämiseksi, tai edes siihen että työpaikkoja olisi jätetty vähentämättä. Esimerkiksi päivähoito-oikeuden rajaamisen ja varhaiskasvatuksen ryhmäkokojen suurentamisen kustannuslaskelmat ovat aika epävarmoja, mutta yleensä niiden arvioidaan säästävän 60-70 miljoonaa, siis puolet yrittäjävähennyksen kustannuksista.
Molemmat muutokset vähentävät lastentarhanopettajien työtä. Päivähoito-oikeuden rajaus on poistanut päiväkodeista osan kokopäiväistä hoitoa saavista lapsista ja ryhmäkokojen muutos seitsemästä kahdeksaan lapseen per aikuinen puolestaan tarkoittaa, että joka kahdeksas lastentarhanopettaja voidaan irtisanoa. Kaikki kunnat eivät näitä heikennyksiä ole ottaneet käyttöön, mutta valtion menoja ne vähentävät, kun se rahoittaa kuntia jatkossa niukemmin.
Lastentarhanopettajilta, lapsilta ja perheiltä siis leikataan samalla kun ennestäänkin erittäin hyvin toimeentulevia yrittäjiä palkitaan veroleikkauksilla. Kun Vasemmisto sitten vaatii yhdenvertaisen päivähoito-oikeuden ja riittävän pienten päivähoitoryhmien säilyttämistä, ensimmäinen kysymys on: ”Mistä rahat?”
Olisi oikeus ja kohtuus, että verojen vähentämistä ja palvelujen karsimista suunnittelevat oikeistolaiset joutuisivat joskus vastaamaan samaan kysymykseen. Kysykääpä seuraavalta kohtaamaltanne maksuttomia terveyskeskuskäyntejä vastustavalta Kokoomuksen kuntavaaliehdokkaalta, että miten Suomella oli niihin varaa ennen vuotta 1993. Ehkä hän osaa kertoa, miksi ne juuri silloin muuttuivat täydeksi utopiaksi, vaikka Suomi vuonna 2017 on kuitenkin paljon rikkaampi maa kuin Suomi 1987, eli rahasta asian ei pitäisi olla kiinni.
Terveyskeskusmaksuilla rahoitetaan vain kaksi tuhannesosaa terveydenhoidon kustannuksista, ja maksullisuuden on todettu muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksissa lisäävän terveyseroja ja vähentävän pienituloisten lääkärissäkäyntiä. Jos sairaudet hoidetaan aikaisemmassa vaiheessa, se on myös halvempaa, sillä kallista erikoissairaanhoitoa tarvitaan vähemmän, joten kyse ei edes ole puhtaista kustannuksista. Helsingissä maksut on jo poistettu, kun todettiin, että suuri osa niiden tuotosta kuluu itse maksujen perimiseen liittyvän byrokratiaan.
Se terveyskeskusmaksuista. Maksuton julkinen liikenne on jonkin verran kovemman tason poliittinen tavoite myös rahassa mitattuna, mutta ei senkään kohdalla puhuta Jyväskylässä kuin muutamista miljoonista. Rahat siihen otetaan samasta paikasta kuin kaikkiin muihinkin julkisiin palveluihin — ja myös hallituksen tarjoamiin yksityislääkärien erikoisbonuksiin: sinun veroistasi.
Nyt ison osan julkisen liikenteen kustannuksista maksavat sen käyttäjät — siis ihmiset, jotka valitsevat ympäristöystävällisen liikkumisen yksityisautoilun sijasta. Jos haluamme todella taistella ilmastonmuutosta vastaan ja toteuttaa Pariisin ilmastosopimuksen kunnianhimoiset tavoitteet, näin ei voi jatkua, vaan myös autoilijoiden on osallistuttava ilmastotalkoisiin nykyistä suuremmalla osuudella.
Rahaa kyllä on. Se täytyy vain jakaa oikeudenmukaisemmin.
Kuntavaaleissa sinä valitset, onko oikeudenmukaisempaa pitää Jyväskylän palvelut minimissä ja veroprosentti naapurikuntia ja muita samankokoisia kaupunkeja alhaisemmalla tasolla vai aletaanko palveluita oikeasti kehittää ja ihmisten hyvinvointiin satsata.
Olen ehdokkaana Jyväskylässä kuntavaaleissa 2017. Lue lisää kampanjasivultani!
Kävin eilen illalla Palefacen ja Huolestuneiden kansalaisten keikalla Lutakossa. Keikka oli mainio ja banjonsoittajalla oli upeat viikset (joista näin eriskummallista unta)
Terkkuja treeneistä! Pale & Huolestuneet siis huomenna @ Tanssisali Lutakko, Jyväskylä! Nähdään siellä!
Paleface ja kumppanit esittivät keikalla julkisesti ensimmäistä kertaa käännösversionsa Woody Guthrien legendaarisesta protestilaulusta Deportee. Se kertoo vuonna 1948 Kaliforniassa tapahtuneesta lento-onnettomuudesta, jossa Meksikoon karkotettavia maataloustyöläisiä kuljettanut lentokone putosi ja 32 ihmistä kuoli. Sanomalehdet mainitsivat nimeltä vain neljä yhdysvaltalaista uhria ja kuittasivat loput 28 ohimennen termillä ”deportee”, karkotetut.
Laulussa Guthrie hyvästelee nimeltä meksikolaisia ja lopettaa kertosäkeistönsä siihen, että
You won’t have your names when you ride the big airplane / All they will call you will be ’deportees’.
En muista sanatarkasti, miten Palefacen ja Huolestuneiden kansalaisten tulkinta meni, mutta ajatus oli samanlainen – nimet vain olivat Irakista ja muista maista, joihin Suomi karkottaa paperittomia kestämättömillä perusteilla.
Koko EU:n alueella irakilaisista turvapaikanhakijoista kolme viidestä saa myönteisen päätöksen, mutta Suomessa päätöksistä 75% on kielteisiä. Huolimatta siitä, että Suomen linjaa ovat arvostelleet kaikki mahdolliset asiantuntijat YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:ää myöten, sama meno todennäköisesti jatkuu niin pitkään kuin nykyinen hallitus pysyy vallassa.
Jyväskylän kaupunginvaltuusto ei päätä Suomen pakolaispolitiikasta, mutta kuntavaaleissa voit antaa äänesi myös nykyhallituksen epäinhimillistä ja rasistista politiikkaa vastaan. Jos Keskustan, Kokoomuksen ja erityisesti Perussuomalaisten kannatus romahtaa, tunnelin päässä voi olla valoa näkyvissä. Tämä on oikea tilaisuus kertoa näille puolueille myös, mitä ajattelet koulutuslupausten rikkomisesta, leikkauspolitiikasta ja jatkuvasta eriarvoisuuden lisäämisestä.
Kaupunki myös päättää Jyväskylässä oleskeleville paperittomille järjestettävistä palveluista. Vasemmisto on tehnyt aloitteita muun muassa sen puolesta, että heille järjestettäisiin jonkinlainen siedettävä majoitus, sillä sivistysvaltiossa (tai etenkään kylmässä Suomessa) kenenkään ei pidä joutua asumaan kadulla. Keski-Suomessakin vastaanottokeskuksista on heitetty ulos jopa perheitä, joissa on pieniä lapsia. Se ei ole oikein.
Who are all these friends, all scattered like dry leaves?
The radio says, ”They are just deportees”
Oskari Rantala 