Kuntavaalikampanjoinnissa saa pääasiassa keskittyä omien ajatusten esittelyyn, ja hyvä niin. Yksi kysymys kuitenkin toistuu varsinkin opiskelijoiden kanssa jutellessa: Mitä eroa on Vasemmistolla ja Vihreillä?
Vastaaminen tähän kysymykseen on hieman haastavaa ensinnäkin siksi, että olen tuskin puolueettomin mahdollinen henkilö ottamaan asiaan kantaa, mutta yritetään nyt kuitenkin. Alleviivaan joka tapauksessa, että näkökulmani on kaikkea muuta kuin objektiivinen.
Toisekseen en haluaisi sortua sellaiseen pikkumaiseen nahisteluun, johon ennen vaaleja tunnutaan aina silloin tällöin vääjäämättä ajautuvan. Vihreät ja Vasemmisto ovat kuitenkin kohtuullisen lähellä toisiaan, joten keskinäisen skabaamisen sijasta olisi tärkeämpää tehdä yhteistyötä ja käyttää energia siihen, että saadaan yhteisiä tavoitteita muutettua todeksi.
Jokaisella on kuitenkin vaaleissa vain yksi ääni, ja monille valinnan tekeminen Vasemmiston ja Vihreiden väliltä tuottaa vaikeuksia, joten koetan sanoa asiasta jotain. Suomen vaalijärjestelmä on sellainen, että ääni annetaan ensisijaisesti puolueelle muita puolueita vastaan (ja toissijaisesti sitten jollekin sen puolueen ehdokkaalle muita saman puolueen ehdokkaita vastaan), joten puolueisiin olisi hyvä kiinnittää vähän enemmänkin huomiota.
Oman puoluevalintani ratkaisi aikoinaan se, että olin kiinnostunut sekä tiukan linjan vihreästä ympäristöpolitiikasta (sillä planeetta on kovaa vauhtia tuhoutumassa) että radikaalisti oikeudenmukaisemman Suomen ja maailman rakentamisesta (sillä köyhyys ja tuloerot ovat vakava ongelma niin Suomessa kuin globaalisti). Punavihreä Vasemmisto tarjosi mielestäni parhaan yhdistelmän näistä kahdesta.
Tämä tapahtui tietysti vuonna 2008, jolloin Vihreät olivat mukana Matti Vanhasen toisessa hallituksessa Keskustan, Kokoomuksen ja RKP:n kanssa, joten siinä poliittisessa tilanteessa vaihtoehdot olivat aika vähissä. Hallitus sääti uutta yliopistolakia, joka johti rahoituksen leikkaamiseen ja yt-neuvottelukierteeseen, sekä kansalaisten tietosuojaa heikentävää Lex Nokia -lakia, ja nämä olivat yliopistojen tulevaisuudesta ja verkkoyksityisyydestä kiinnostuneelle opiskelijalle isoja juttuja. Oikeistohallitus teki tietysti muutenkin oikeistolaista talouspolitiikkaa ja poisti muun muassa työnantajien KELA-maksut, mikä kasvatti tuloeroja.
Nyt yhdeksän vuotta myöhemmin tilanne ei ole ihan niin yksioikoinen. Vasemmisto ja Vihreät ovat olleet yhdessä hallituksessa ja oppositiossa ja niiden tavoitteet ovat lähentyneet toisiaan. Vihreissä toimii paljon poliitikkoja, jotka ovat todennäköisesti aivan yhtä punavihreitä kuin minäkin, esimerkiksi varapuheenjohtajat köyhyystutkija Maria Ohisalo ja kansanedustaja Touko Aalto, eduskuntaryhmän ex-puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto tai (toivon mukaan) tuleva Jyväskylän kaupunginvaltuutettu Bella Forsgren. (Hauskana kuriositeettina mainittakoon — kun nyt näistä hallituskuvioista tuli puhetta –, että käteeni osui tässä kerran Kommunistisen nuorisoliiton lehti vuodelta 2003, jossa 19-vuotias Touko Aalto haukkuu Vasemmistoliiton siitä syystä, että sen ”vasemmistolaisuus on olla hallituksessa keinolla millä hyvänsä — se riitti”, eli arvosteltavaa löytyy aina jollakin perusteella itse kustakin.) Toivon heille kaikille pitkää poliittista uraa ja massiivista äänivyöryä näissäkin kuntavaaleissa.
Joitain painotuseroja puolueiden välillä tietysti on edelleen kaikesta huolimatta myös isoissa poliittisissa linjoissa. Vasemmisto lähti Kataisen hallituksesta kävelemään vuonna 2014, kun muut hallituspuolueet, mukaanlukien Vihreät, hyväksyivät työttömien, eläkeläisten ja opiskelijoiden perusturvan leikkaamisen kehysriihessä. Vihreät erosi hallituksesta sitten myöhemmin Fennovoima-päätöksen takia, eli heille perusturvan heikentäminen ei ollut kynnyskysymys.
Niin tai näin, kaikissa arvotutkimuksissa Vasemmisto ja Vihreät sijoittuvat aika tukevasti samaan liberaalivasemmistolaiseen lokeroon. Vasemmistossa on vähän enemmän hajontaa konservatiivi-liberaali-akselilla ja Vihreissä puolestaan talouspoliittisella oikeisto-vasemmisto-akselilla, mutta puolueiden kovat ytimet ovat aika lähekkäin. Vasemmisto on muutaman pikselin enemmän vasemmalla, koska se tavoittelee minimipalkkalakia (10€/tunti) ja hieman korkeampaa perustuloa (minimiperusturva 750€/kk).
Kuntapolitiikassa puolueiden eroja on vielä vähän vaikeampaa löytää, koska kiistakysymyksiä ei käsitellä niin paljon julkisuudessa ja asiat sovitaan usein kaupunginhallituksissa suljettujen ovien takana. Pystyn heittämään päästäni kuitenkin pari esimerkkiä kuntapoliittisista kysymyksistä, joissa puolueet ovat olleet eri linjoilla.
Helsingin kaupunginvaltuustossa päätettiin pari vuotta sitten erittäin tiukassa äänestyksessä julkisten palveluiden ruokahuollon, kiinteistönhoidon ja vastaavien tukitoimintojen yhtiöittämisestä. Muutoksessa kaupungin monien aika pienituloisten työntekijöiden työsuhteet muuttuivat epävarmemmiksi ja palkat uhkasivat pienentyä, minkä lisäksi yhtiöittäminen tarkoitti päätösvallan siirtymistä vähän kauemmas demokraattisesti valituilta kaupungin päättäjiltä. Pelin ratkaisivat Helsingin Vihreät, joiden 19 hengen valtuustoryhmästä 15 äänesti yhdessä Kokoomuksen ja RKP:n kanssa Palmian yhtiöittämisen puolesta. Loput neljä — Johanna Sumuvuori, Outi Alanko-Kahiluoto, Zahra Abdulla ja Sirkku Ingervo — olivat eri mieltä, ja heille kuuluu tietysti kaikki kunnia tästä valinnasta. Kaksi viimeksimainittua ovat sittemmin loikanneet Vihreistä ja ovat näissä kuntavaaleissa Vasemmistoliiton ehdokkaina.
Muutenkin Vasemmiston kanta julkisten palvelujen yksityistämiseen ja yhteisten verorahojen siirtäminen yritysten omistajien taskuihin on tiukin kaikista Suomen eduskuntapuolueista. Haluamme pitää huolta siitä, että kunnat ovat reiluja työnantajia ja kaikista töistä maksetaan palkkaa, jolla voi tulla toimeen, joten naisvaltaisten julkisten alojen työntekijöiden työehtojen heikentäminen tai työehtosopimuksilla kikkailu ei meille sovi.
Toisena esimerkkinä mielipide-erosta isoissa kunnallispoliittisissa kysymyksissä voisi mainita Jyväskylän kaupungin uuden hallintosäännön. Siinä määrätään, ketkä voivat jatkossa toimia esimerkiksi kaupungin lautakuntien jäseninä. Sivistyslautakunta, perusturvalautakunta ja muut lautakunnat ovat aika merkittäviä päätöksentekoelimiä ja niillä on Jyväskylässä iso rooli, joten asialla on väliä. Tähän saakka puolueet ovat saaneet nimittää omille paikoilleen ketä ovat halunneet, mutta jatkossa jäsenten on oltava joko valtuutettuja tai varavaltuutettuja.
Vasemmiston näkemyksen mukaan uudistus on erittäin ongelmallinen, sillä se keskittää vallan vain harvojen poliitikkojen käsiin. Paras osaaminen jonkun lautakunnan asioista saattaa löytyä ihmiseltä, joka on jäänyt valtuuston ulkopuolelle. Valtuustoon asti myös selviävät ehdokkaista vain harvat, ja he ovat yleensä hieman iäkkäämpiä ja hyvätuloisempia kuin muut, sillä parinsadan äänen kerääminen vaatii yleensä sekä verkostoja että myös kohtuullisesti valuuttaa vaalikampanjointiin. Erityisen huono juttu uusi hallintosääntö on siis nuorille, pienituloisille ja vasta politiikkaan mukaan tulleille, joita uhkaa sysääminen kaiken päätöksenteon ulkopuolelle. Tämä oli Jyväskylän Vasemmistoliiton virallinen kanta asiaan, mutta Vihreät tukivat uutta hallintosääntöä.
Ehkä näistä parista esimerkistä voi löytää painotuseroja Vasemmiston ja Vihreiden välillä, jos sellaisia haluaa etsiä oman äänestyspäätöksen tueksi. Se on tietysti selvää, että olen tässä esittänyt vain oman puoleni argumentit ja Vihreillä on varmasti oma tarinansa kerrottavana siitä, miksi he ovat päättäneet äänestää näistä asioista niin kuin ovat päättäneet (mutta sitä täytyy kysyä heiltä, ja heidän versionsa vastauksesta tämän blogikirjoituksen pääkysymykseen olisi luultavasti muutenkin toisenlainen).
Joka tapauksessa toivotan sekä Vihreille että Vasemmistolle onnea vaaleihin ja toivon, että ne menestyvät mahdollisimman hyvin kaikkien muiden puolueiden kustannuksella.
Kannattaa myös muistaa, että puolueen linjaan on vaaleissa mahdollisuus vaikuttaa. Äänestämällä arvoliberaalia vasemmistolaista (esimerkiksi minua) tai oikeudenmukaisemmasta talouspolitiikasta kiinnostunut (eli ns. vasemmistolaista) vihreää voit antaa äänesi tietylle linjalle, jota kohti puolue siirtyy, mikäli ehdokkaasi saa sen sisällä enemmän valtaa.
Hyvää viimeistä ennakkoäänestyspäivää!
Oskari Rantala 