Keskustelu itsenäisyyspäivän vastaanoton yhteydessä järjestetyistä Kiakkovierasjuhlista on kulkenut varsin perinteisillä urilla: suuri yleisö on saanut iltapäivälehdistön avustuksella kokea mehukkaan moraalisen paniikin, ja poliittiset kommentaattorit ovat päässeet valistamaan, kuinka paljon parempiakin tapoja on vaikuttaa. Myös mielenosoittajien puolta pitäviä kirjoituksia on siellä täällä.
Kuten poliittisessa keskustelussa aina, kaikki ovat omasta näkökulmastaan katsottuna oikeassa.
Poliittisessa väkivallassa ei ole mitään hyvää, eikä pankin ikkunan hajottaminen johda muuhun kuin siihen että pankin asiakkaat joutuvat sen palvelumaksuissaan korvaamaan. Huomion kiinnittäminen Suomen jatkuvaan luisumiseen kohti luokkayhteiskuntaa jäi ellei rähinöinnin itsensä niin vähintäänkin rähinöinnin taivastelun varjoon, ja luulen, että suuri osa suomalaisista kokee suurempaa sympatiaa Tampere-talon ”eliittiä” kuin mailasankareita kohtaan. Ja todennäköisesti suurin osa kiakkovieraista ei ole edes äänestänyt viimeisimmissä eduskunta- ja kunnallisvaaleissa, joissa yhteiskuntakehitykseen (ainakin periaatteessa) voisi vaikuttaa.
Toisaalta mielenosoituksen voi myös väittää onnistuneen mallikkaasti. Asia riippuu tietysti tapahtuman organisoineiden omista tavoitteista, mutta luulenpa, että kun anarkistit järjestävät vastakkainasettelun näkyväksi tekemiseen ja jonkinlaiseen yhteenottoon tähtäävän tapahtuman (sitähän se kai oli), ”merkitys” on yhtä lailla itse aktiossa kuin sen julkilausutussa motivaatiossa (eli huomion kiinnittämisessä luokkayhteiskuntakehitykseen). Reaalipoliittisilla mahdollisuuksilla vaikuttaa itse asiaan lyhyellä tähtäimellä ei ole niin väliä, koska anarkisti ei usko reaalipolitiikkaan.
Kyynisemmin voi ajatella, että onhan tässä mediahuomiotakin saatu. Itse asiassa sitä on — kuten Klementiini huomauttaa — tullut aivan helvetisti. Mielenosoittajien motivaatiota ja sanomaa on ruodittu mediassa siinä missä heidän aiheuttamiaan tuhojakin. Se on ollut valtakunnan ykköspuheenaihe jo kolme vuorokautta, ja on sitä todennäköisesti vähintään tämän viikon, ellei valtakunnassa tapahdu mitään erityistä.
On aika kylmäävä havainto, että kun samalla teemalla järjestettiin viimeisin (edeltäjistään poiketen yleismukava ja rauhanomainen) itsenäisyyspäivän Kuokkavierasmielenosoitus vuonna 2006, mediaa ei kiinnostanut pätkääkään. Nyt huomiota riittää, kun tuli kaadettua vähän aitaa, ammuttua poliiseja ilotulitteella ja hajotettua pankin ikkuna. Iso osa siitä on tietty ”huonoa” julkisuutta, mutta ulkoparlamentaariselle poliittiselle liikkeelle se ei ole mikään ongelma.
Toisaalta on positiivista, että suomalaisten kahtiajaosta ja köyhien pahoinvoinnista keskustellaan ja kansallisen yhtenäisyyden julkisivuun tulee murtumia. Tulo- ja varallisuuserojen repeäminen on aivan kiistaton tosiasia, ja kansallisvaltioideologiaan liittyy muutenkin arveluttavia puolia (rasismi, kansojen välinen vastakkainasettelu, yhteiskuntaluokkien häivyttäminen). Toisaalta on huolestuttavaa, että huomion saaminen mielenosoitukselle vaatii väkivaltaa. Kehityskulut voivat olla ikäviä.
Todellisia kiakkovieraskahinan pitkän tähtäimen seurauksia (jos sellaisia on) voi arvioida vasta pitemmän ajan kuluttua. Ehkä mielenosoitukset muuttuvat kovaotteisemmiksi ja ehkä ennen pitkää jollekin mielenosoittajalle, poliisille tai sivulliselle käy huonosti. Ehkä poliisi ottaa opiksi kuorotytön jyräämisestä ja miettii hevosten käyttöä väkijoukkojen hallintaan uudestaan. Ehkä ääriaineksista huolestuneet kansanedustajat lisäävät viranomaisten mahdollisuuksia valvoa ja urkkia kansalaisia. Ehkä ihmiset havahtuvat yhteiskunnan kahtiajakautumiseen ja eriarvoistavaa politiikkaa aletaan purkaa. Aika näyttää.
Itselleni Kiakkovierasjuhlista on jäänyt käteen kolme asiaa:
1) Suurin osa kiakkovieraista ei lyönyt ketään eikä rikkonut mitään
Se on varmaan aika selvää, että jotkut kiakkovieraat hakivat aivan tarkoituksella fyysistä vastakkainasettelua vähintäänkin poliisin kanssa, ja känniset parkkimittarien tuhoajat ovat sitten vielä asia erikseen. Mutta valtaosa useammasta sadasta mielenosoittajasta ei syyllistynyt mihinkään rikokseen. He halusivat kertoa, että käynnissä oleva yhteiskunnallinen kehitys yksinkertaisesti vituttaa. Jokainen joka tietää, mitä Suomessa ja Euroopassa on nyt tapahtumassa, ymmärtää, että se on äärimmäisen terve reaktio.
2) Itsenäisyyspäivä on oikea aika performanssille
Manifestitasolla kiakkovieraat ovat oikeassa: presidentin juhlavastaanotolla keskenään istuva eliitti on varsin tarkka kuvaus vuoden 2013 Suomesta. Toiset juhlivat yhteisillä rahoilla samalla kun toisilta lakkautetaan koulut, terveyskeskukset ja sosiaaliasemat. Suomalaiset ovat jakaantumassa voittajiin ja häviäjiin, ja kun itsenäisyyspäivänä juhlistetaan yhtenäisen kansakunnan vaiheita, on paikallaan muistuttaa ettei itse asiassa koko kansakuntaa ole olemassa. Ihmiset ovat aivan samanlaisia rajojen toisellakin puolella, ja minulla on todennäköisesti enemmän yhteistä White Zombiesta ja Chuck Palahniukista innostuneen ruotsalaisen, yhdysvaltalaisen tai vaikka vietnamilaisen pitkätukan kanssa kuin satunnaisesti valitun suomalaisen.
3) Poliisin meininki on ollut aikamoista dadaa
Poliisi on kuvaillut mielenosoittajia ”rosvojoukoksi”, jota ohjailee ”organisoitunut rikollisryhmä”, sekä kiistänyt että mielenosoittajilla voisi olla juuri minkäänlaisia poliittisia motiiveja. Todellisuudessa mielenosoittajia on ollut laidasta laitaan aina punkkareista yliopistovasemmistolaisiin ja perussuomalaisiin, joten kaikkien niputtaminen yhdeksi Siionin anarkistiviisaiden hallitsemaksi kaaderiksi on aika paksua. On harmillista, että Suomen poliisi, joka pääasiassa hoitaa hommansa asiallisesti, on näin kujalla.
Lopuksi: Itse kuulun eduskuntapuolueeseen, en kannata valtion lakkauttamista ja suhtaudun nyrpeästi poliittiseen väkivaltaan, joten minulla ja (monilla? joillain?) kiakkovierailla on suuria mielipide-eroja. Tapahtuma kuitenkin kertoo jotain mielenkiintoista siitä, mitä suomalaisten (jos nationalistinen ilmaisu sallitaan) poliittisessa alitajunnassa tapahtuu. Toivottavasti vihaiset ihmiset tekevät jotain myös jatkossa.
Oskari Rantala 