Sain seurakuntavaaleissa 110 ääntä. Mahtava äänipotti on ainakin kaksi tai kolme kertaa suurempi kuin mitä uskalsin toivoa.
Halusin tietysti suhtautua vaaleihin optimistisesti, mutta tilanne ei näyttänyt kovin valoisalta. Huomattava osa ystävistäni ja tuttavistani ei kuulu kirkkoon lainkaan, eikä siis saa äänestää. Kirkon jäsenistäkin 88 prosenttia jätti Jyväskylässä äänestämisen väliin, joten uurnille vaivautuivat vain kaikista eniten kirkollisesta elämästä kiinnostuneet. He ovat arvomaailmaltaan keskimääräistä kirkon jäsentä konservatiivisempia tasa-arvo- ja perhepoliittisissa kysymyksissä sekä raamatuntulkinta-asioissa, kun taas pidän itseäni päinvastoin jonkinlaisena äärilaidan liberaalina. Näkemysteni radikaalisuus on tietysti suhteellista, mutta koska kirkon päätöksentekijöiden valtavirran mielipiteet ovat niin vanhoillisia taantumuksellisia perinteisiä, sille ei voi mitään, että asetun itse aika kauas kirkollisen keskustelun spektrin reuna-alueelle.
Kaikesta huolimatta sain 15. eniten ääniä Jyväskylän seurakunnassa. Suuri kiitos jokaiselle yli sadasta äänestäjästä — samoin kuin kaikille niille, jotka suosittelivat äänestämistäni muillekin (teitäkin oli ainakin muutamia)! Yritän olla luottamuksenne arvoinen ja edistää parhaani mukaan asioita, joista puhuin ennen vaaleja ja joiden takia minua (todennäköisesti) äänestitte.
Äänimäärä riitti tällä kertaa valitsijayhdistyksemme ensimmäisen varajäsenen paikkaan. Parempikin sijoitus oli lähellä, sillä vasemmistolaisten Sydän Vasemmalla -lista ei olisi tarvinnut kuin 12 ääntä enemmän, jotta olisimme saaneet toisen paikan kirkkovaltuustosta. Vaalimatematematiikka ei tällä kertaa ollut suosiollinen, sillä kaikilta muilta listoilta samalla äänimäärällä olisi päässyt kirkkaasti läpi, mutta en voi olla katkera, koska tulos oli kuitenkin paljon parempi kuin odotin.
Osallistun siis kirkkovaltuuston toimintaan aina silloin kun valtuutettumme kansanedustaja Eila Tiainen ei kerkeä paikalle. Luultavasti näin käy silloin tällöin, sillä kansanedustajilla on omat kiireensä.
Yleisesti en oikein osaa vaalitulosta sen paremmin kommentoida. Jyväskylässä suurin häviäjä oli sitoutumattomien seurakuntalaisten lista ja suurin voittaja Keskusta, mutta vaikea sanoa, mitä se käytännössä merkitsee. Molemmilla listoilla lie mukana monenlaisia ihmisiä. Se tuli tietysti vähän puun takaa, että Vasemmistoliitto on Jyväskylässä suurempi kirkkopuolue kuin esimerkiksi Vihreät ja Perussuomalaiset. Mutta hyvä näin.
Kun aiemmin mainitsin kirkon päätöksentekijöiden perinteiset mielipiteet, tarkoitin tietysti vain vaaleilla valittuja maallikkopäättäjiä. Heidän mielipiteensä kuvaavat kirkon jäsenten seitsemäsosan näkemyksiä, mutta kuusi seitsemästä jätti äänestämättä. Olen luottavainen, että äänestämättä jättäneistä 85 prosentista (Jyväskylässä 88 prosentista) huomattava määrä ei esimerkiksi halua kirkon syrjivän seksuaalivähemmistöihin kuuluvia, vaikka kirkkovaltuustoon valittujen enemmistö onkin valmis pitämään kiinni nykyisistä käytännöistä. Myös merkittävä osa papeista ajattelee samaa sukupuolta olevien parien siunaamisesta toisin kuin kirkolliskokous. Niitä muutoksia, jotka minä ja monet muut haluaisivat kirkossa nähdä ja jotka ovat muissa Pohjoismaissa jo toteutuneet, taidetaan valitettavasti joutua Suomessa odottamaan vielä monien vuosien ajan. Sitä en sen sijaan epäile hetkeäkään, mikä lopputulos tulee olemaan.
Kirkon ulkopuolella tasa-arvo kyllä etenee, ja kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista on lähiaikoina tulossa eduskunnan käsittelyyn. Kaksi kolmesta suomalaisesta tukee avioliittolain muutosta, mutta vanhoillisesti taantumuksellisesti homofobisesti perinteisesti ajattelevat kansanedustajat voivat vielä onnistua kaatamaan sen, varsinkin parin eduskunnassa tapahtuneen henkilövaihdoksen jälkeen. Tässä keskustelussakin kirkko on vilahdellut mukana, raivostuttavasti enimmäkseen ei-puolen lyömäaseena.
Viimeksi toissapäivänä A-Studion keskustelussa Perussuomalaisten korkeimmin profiloitunut seksuaalivähemmistöjen avioliittojen vastustaja, lakivaliokunnassa vaikuttava helluntailainen kansanedustaja Mika Niikko paukutti pöytään kohtuullisen absurdeja orwellilaisia visioita kirkkojen sananvapauden katoamisesta, kristittyjen noitavainoista ja muista vitsauksista, jotka tasa-arvoisesta avioliittolaista seuraisivat.
Jostain syystä hän unohti mainita, että sekä kirkon jäsenistä että papeista suurempi osa kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia kuin vastustaa. Ja vaikka kirkkojen ja niiden jäsenten mielipide olisi mikä hyvänsä, niiden ei pitäisi vaikuttaa päätökseen, sillä asia ei kuulu kirkoille pätkääkään. Tasa-arvoinen avioliittolaki säätelee ainoastaan maistraatissa solmittavia siviiliavioliittoja, eikä Raamatun muinaisilla kirjoittajilla tietenkään pitäisi olla valtaa määrätä, miten sekulaarissa ja moniarvoisessa yhteiskunnassa seksuaalivähemmistöjen avioliittoasiat järjestetään.
Kaikki eivät tietenkään ole samaa mieltä. Olen seurannut aika tyytymättömänä kymmenien pastorien tuoreen videokannanoton aiheuttamaa keskustelua, jossa argumentit pyörivät yksiulotteisella Raamattu-sitä-ja-Raamattu-tätä -akselilla. (Se ei tietysti ole välttämättä kovin suuri uutinen, etteivät nettikeskustelut aina ole laadukkaimpia mahdollisia.) Alla pätkä Kotimaa-lehden kommenttiosastosta, josta olisi varmaan ollut viisainta vain pysyä kaukana.
Muotoilen tähän loppuun lyhyen muistilistan kansanedustajille ja muille asian kanssa painiville:
- Tasa-arvoinen avioliittolaki säätelee ainoastaan maistraatissa solmittavia siviiliavioliittoja. Älä sotke siihen uskontoa.
- Mitään todisteita siitä, että tasa-arvoinen avioliittolaki vaikuttaisi haitallisesti lapsiin, ei ole. Erilaisia uhkia ovat esitelleet jotkut seksuaalivähemmistöjen oikeuksien laajentamista uskonnolliselta pohjalta vastustavat ihmiset, näkyvimmin ehkä meidän yliopiston professori Tapio Puolimatka, jonka argumentteihin on esitetty varsin perusteellista kritiikkiä mm. täällä, täällä, täällä ja täällä. Aika kattava arsenaali tutkimuksista asiaan liittyen löytyy myös Suomen psykologiliiton Psykologi-lehden numerosta 3/2007, ja siinäkin johtopäätökset ovat täysin päinvastaiset.
- Siinäpä se sitten olikin.
Oskari Rantala 