Kategoriat
Mielipidekirjoitus Seurakuntavaalit 2018

Milloin kirkko lopettaa seksuaalivähemmistöjen syrjinnän?

(Tämä mielipidekirjoitus on julkaistu sanomalehti Keskisuomalaisessa 28.10.2018. Olen ehdolla seurakuntavaaleissa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon suurimmassa seurakunnassa eli Jyväskylässä. Äänestää voi 6.-10.11. ja 18.11. Lisätietoa seurakuntavaaleista.)

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon suhtautuminen samaa sukupuolta olevien avioliittoihin on skitsofreeninen. Kirkko tekee kaikkensa esiintyäkseen suvaitsevaisena ja on mahdollistanut jopa erityisen rukoustilaisuuden järjestämisen samaa sukupuolta olevien parien avioliiton juhlistamiseksi — kunhan sitä ei nimitetä avioliiton siunaamiseksi tai vihkimiseksi.

Uudistetun avioliittolain tultua voimaan papit voivat kuitenkin vastoin piispojen ohjeita vihkiä myös samaa sukupuolta olevan parin avioliittoon, ja nämä avioliitot ovat juridisesti täysin päteviä. Jokainen jyväskyläläinen aviopari — oli heidän sukupuolensa mikä hyvänsä — voi helposti löytää papin, joka on valmis vihkimään heidät avioliittoon.

Tilanne on täysin päätön, ja sellaisena se jatkuu niin pitkään kuin kirkossa ovat vallan kahvassa nykyiset vanhoilliset kirkkopäättäjät. Kun kymmenestä kirkon jäsenestä 8,5 ei äänestä seurakuntavaaleissa, pieni vähemmistö pystyy pitämään kirkkoa kuristusottessaan ja estämään tasa-arvoisten uudistusten toteuttamisen. Nyt marraskuussa voimme kuitenkin äänestää muutoksen puolesta.

Kaikesta suvaitsevaisesta asenteesta ja rukoustilaisuuksista huolimatta kysymys on kuitenkin räikeästä syrjinnästä: evankelis-luterilainen kirkko asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan heidän seksuaalisen suuntautumisensa perusteella nojaten vanhoihin traditioihin ja muinaisiin harhaluuloihin. Ihmettelen, miten yksikään ajatteleva kristitty voi tämän hyväksyä.

Ratkaisuksi ei riitä, että syrjintää vähennetään — sen on loputtava. Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa samaa sukupuolta olevien avioliitot ovat kirkossa jo arkipäivää, joten muutos on mahdollinen, ja se on tehtävä nyt.

Kategoriat
Politiikka

Kaksi asiaa, joista olin oikeassa vuonna 2014

Olen seurannut hybristä tihkuen kahta kehityskulkua, joista paasasin — välillä ehkä turhankin kiihkeästi — viime vuonna. Näyttää vahvasti siltä, että saatoin olla oikeilla jäljillä ainakin näistä:

1. Tapio Puolimatka käytti lähdeviitteitä epärehellisesti

Jyväskylän yliopiston professori Tapio Puolimatkan ristiretki tasa-arvoista avioliittolakia vastaan ei tuottanut tulosta, kun eduskunta hyväksyi Tahdon 2013 -kampanjan kansalaisaloitteen hänen asiantuntijalausunnostaan ja muista kirjoituksistaan huolimatta. Perussuomalaisten Mika Niikko ja muut lakia raivokkaimmin vastustavat kansanedustajat saivat Puolimatkan teksteistä vettä myllyynsä ja toistelivat niitä puhujanpöntöstä eduskunnassa.

Puolimatka käytti lähdeviitteitä, puhui tutkimuksista ja vaikutti akateemiselta, joten hän oli seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvan syrjinnän kannattajille tärkeä hahmo. Professorin tekstejä referoimalla saattoi edes yrittää vaikuttaa jotenkin sivistyneeltä päätöksentekijältä, jolla oli muitakin perusteita näkemyksilleen kuin jurakauden ennakkoluulot.

Puolimatka ei kuitenkaan ollut aivan rehellinen viittauksissaan, kuten marraskuussa väitin. Puolimatka perusteli tuolloin Keskisuomalaisessa Frank Furstenbergin tutkimuksilla teesejään kahden samaa sukupuolta olevan vanhemman turmiollisesta vaikutuksista. En tunne kasvastustiedettä juuri lainkaan, mutta jo aika kevyt perehtyminen riitti sen selvittämiseen, että oikeasti professori Frank Furstenberg on aivan eri mieltä Puolimatkan kanssa.

Puolimatka siis suoraan sanoen valehteli kirjoituksessaan, ja tämä näyttää olleen hänen strategiansa laajemminkin. Tyyppi nimeltä Joonas Mattsson on tehnyt Puolimatkan toiminnasta valituksen Jyväskylän yliopiston rehtorille, ja tällä hetkellä asiasta on käynnissä selvitys. Vastaansanomattomimmin Puolimatkan epärehellisyyden voi todeta Mattssonin vastineesta Puolimatkan omaan vastineeseen. Kehotan vahvasti kaikkia asiasta kiinnostuneita tutustumaan siihen.

Selittelyn varaa pitäisi olla aika vähän, mutta saa nähdä, minkä ratkaisun Jyväskylän yliopisto tekee tässä asiassa.

2. Israel on aikamoinen roistovaltio

Gazan konfliktin aikaan viime vuoden heinä-elokuussa tulin väitelleeksi sekä internetissä että todellisessa elämässä monien sellaisten ihmisten kanssa, joiden näkökulma meneillään olevaan kriisiin oli tiivistetysti ”Israel on oikeassa”.

Jostain syystä suuri osa näistä tyypeistä oli konservatiivisia kristittyjä ja kristillisdemokraatteja, mutta ainakaan itselleni ei koskaan täysin selvinnyt, miksi juuri he haluavat faktoista riippumatta puolustella Israelia. Kuulemma Raamatussa lukee asiasta jotain, mutta en ole itse onnistunut löytämään kohtaa, jossa sanottaisiin, että ambulanssien ja siviilien ammuskelu, voimalaitoksen tuhoaminen tai humanitaarisen kriisin aiheuttaminen olisi kannatettavaa.

Israel on yrittänyt hankaloittaa Gazan sotatoimien tutkimista, mutta nyt puoli vuotta myöhemmin faktat alkavat tulla julki. Olen silmäillyt ensimmäistä laajempaa silminnäkijähavaintoihin ja todistusaineistoon perustuvaa selvitystä Israelin toimista sodassa, ja valitettavasti joudun pitämään kiinni aiemmasta väitteestäni, jonka mukaan Israel käyttäytyy kuin rasistinen roistovaltio.

Näyttää olevan selkeitä todisteita tapauksista, joissa Israelin armeija esti siviilejä pääsemästä turvaan, käytti heitä ihmiskilpinä ja teki muita härskejä ihmisoikeusrikkomuksia. Kristillisdemokraattisten tuttavieni todistelut siitä, että ”Israel pyrkii kaikin keinoin vähentämään hyökkäystensä kuolonuhreja”, ovat siis osoittautumassa yhtä tuulesta temmatuiksi kuin Puolimatkan todistelut.

Kategoriat
Mielipidekirjoitus Politiikka

Miksi professori ei puhu totta?

Professori Tapio Puolimatka koetti viime torstain Keskisuomalaisessa vakuuttaa lukijansa siitä, että tasa-arvoisen avioliittolain hyväksyminen olisi tuhoisaa erityisesti lasten hyvinvoinnin kannalta. On syytä huomauttaa, etteivät kaikki esitetyt argumentit kestä kriittistä tarkastelua.

Puolimatkan mukaan yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa vallitsee yksimielisyys siitä, että lapselle on parasta kasvaa hänen biologisten vanhempiensa muodostamassa eheässä avioperheessä. Tätä hän perustelee sitaatilla professori Frank Furstenbergin tutkimuksesta.

Olisi kuitenkin ollut asiallista mainita, ettei Furstenberg vastusta samaa sukupuolta olevien avioliittoja. Hän on päinvastoin kampanjoinut sen puolesta, ettei hänen tutkimuksiaan käytettäisi keppihevosena tasa-arvoista avioliittoa vastaan Yhdysvaltojen eri osavaltioissa.

”Yhteiskuntatieteellinen tutkimus ei tue [–] kantaa, jonka mukaan kahden eri sukupuolta olevan tai biologisen vanhemman läsnäolo muodostaisi ’optimaalisen’ ympäristön kasvattaa lapset”, Furstenberg kirjoitti yhdessä useiden muiden sosiologian tutkijoiden kanssa kirjeessä oikeusistuimelle vuonna 1997. Heidän mukaansa lasten hyvinvointiin vaikuttavat olennaisimmin muut tekijät kuin perheen vanhempien sukupuoli.

Suomessakin asiantuntijaorganisaatioissa vallitsee varsin suuri yksimielisyys siitä, että tasa-arvoinen avioliittolaki tulisi säätää. Lain puolesta ovat ottaneet kantaa muun muassa Väestöliitto, Pelastakaa lapset, Mannerheimin lastensuojeluliitto, lapsiasiavaltuutettu, sosiaali- ja terveysalan järjestöjen kattojärjestö SOSTE, sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia, Lääkäriliitto ja Mielenterveyden keskusliitto.

Toivon, että tasa-arvoisesta avioliittolaista päättävillä kansanedustajilla on rohkeutta luottaa asiantuntijoihin enemmän kuin omiin ennakkoluuloihinsa.

Kategoriat
Politiikka Seurakuntavaalit 2014

Seurakuntavaalien tuloksista ja kirkon hyväksikäyttämisestä

Sain seurakuntavaaleissa 110 ääntä. Mahtava äänipotti on ainakin kaksi tai kolme kertaa suurempi kuin mitä uskalsin toivoa.

Halusin tietysti suhtautua vaaleihin optimistisesti, mutta tilanne ei näyttänyt kovin valoisalta. Huomattava osa ystävistäni ja tuttavistani ei kuulu kirkkoon lainkaan, eikä siis saa äänestää. Kirkon jäsenistäkin 88 prosenttia jätti Jyväskylässä äänestämisen väliin, joten uurnille vaivautuivat vain kaikista eniten kirkollisesta elämästä kiinnostuneet. He ovat arvomaailmaltaan keskimääräistä kirkon jäsentä konservatiivisempia tasa-arvo- ja perhepoliittisissa kysymyksissä sekä raamatuntulkinta-asioissa, kun taas pidän itseäni päinvastoin jonkinlaisena äärilaidan liberaalina. Näkemysteni radikaalisuus on tietysti suhteellista, mutta koska kirkon päätöksentekijöiden valtavirran mielipiteet ovat niin vanhoillisia taantumuksellisia perinteisiä, sille ei voi mitään, että asetun itse aika kauas kirkollisen keskustelun spektrin reuna-alueelle.

Kaikesta huolimatta sain 15. eniten ääniä Jyväskylän seurakunnassa. Suuri kiitos jokaiselle yli sadasta äänestäjästä — samoin kuin kaikille niille, jotka suosittelivat äänestämistäni muillekin (teitäkin oli ainakin muutamia)! Yritän olla luottamuksenne arvoinen ja edistää parhaani mukaan asioita, joista puhuin ennen vaaleja ja joiden takia minua (todennäköisesti) äänestitte.

Äänimäärä riitti tällä kertaa valitsijayhdistyksemme ensimmäisen varajäsenen paikkaan. Parempikin sijoitus oli lähellä, sillä vasemmistolaisten Sydän Vasemmalla -lista ei olisi tarvinnut kuin 12 ääntä enemmän, jotta olisimme saaneet toisen paikan kirkkovaltuustosta. Vaalimatematematiikka ei tällä kertaa ollut suosiollinen, sillä kaikilta muilta listoilta samalla äänimäärällä olisi päässyt kirkkaasti läpi, mutta en voi olla katkera, koska tulos oli kuitenkin paljon parempi kuin odotin.

srk-vaali

Osallistun siis kirkkovaltuuston toimintaan aina silloin kun valtuutettumme kansanedustaja Eila Tiainen ei kerkeä paikalle. Luultavasti näin käy silloin tällöin, sillä kansanedustajilla on omat kiireensä.

Yleisesti en oikein osaa vaalitulosta sen paremmin kommentoida. Jyväskylässä suurin häviäjä oli sitoutumattomien seurakuntalaisten lista ja suurin voittaja Keskusta, mutta vaikea sanoa, mitä se käytännössä merkitsee. Molemmilla listoilla lie mukana monenlaisia ihmisiä. Se tuli tietysti vähän puun takaa, että Vasemmistoliitto on Jyväskylässä suurempi kirkkopuolue kuin esimerkiksi Vihreät ja Perussuomalaiset. Mutta hyvä näin.

Kun aiemmin mainitsin kirkon päätöksentekijöiden perinteiset mielipiteet, tarkoitin tietysti vain vaaleilla valittuja maallikkopäättäjiä. Heidän mielipiteensä kuvaavat kirkon jäsenten seitsemäsosan näkemyksiä, mutta kuusi seitsemästä jätti äänestämättä. Olen luottavainen, että äänestämättä jättäneistä 85 prosentista (Jyväskylässä 88 prosentista) huomattava määrä ei esimerkiksi halua kirkon syrjivän seksuaalivähemmistöihin kuuluvia, vaikka kirkkovaltuustoon valittujen enemmistö onkin valmis pitämään kiinni nykyisistä käytännöistä. Myös merkittävä osa papeista ajattelee samaa sukupuolta olevien parien siunaamisesta toisin kuin kirkolliskokous. Niitä muutoksia, jotka minä ja monet muut haluaisivat kirkossa nähdä ja jotka ovat muissa Pohjoismaissa jo toteutuneet, taidetaan valitettavasti joutua Suomessa odottamaan vielä monien vuosien ajan. Sitä en sen sijaan epäile hetkeäkään, mikä lopputulos tulee olemaan.

Kirkon ulkopuolella tasa-arvo kyllä etenee, ja kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista on lähiaikoina tulossa eduskunnan käsittelyyn. Kaksi kolmesta suomalaisesta tukee avioliittolain muutosta, mutta vanhoillisesti taantumuksellisesti homofobisesti perinteisesti ajattelevat kansanedustajat voivat vielä onnistua kaatamaan sen, varsinkin parin eduskunnassa tapahtuneen henkilövaihdoksen jälkeen. Tässä keskustelussakin kirkko on vilahdellut mukana, raivostuttavasti enimmäkseen ei-puolen lyömäaseena.

Viimeksi toissapäivänä  A-Studion keskustelussa Perussuomalaisten korkeimmin profiloitunut seksuaalivähemmistöjen avioliittojen vastustaja, lakivaliokunnassa vaikuttava helluntailainen kansanedustaja Mika Niikko paukutti pöytään kohtuullisen absurdeja orwellilaisia visioita kirkkojen sananvapauden katoamisesta, kristittyjen noitavainoista ja muista vitsauksista, jotka tasa-arvoisesta avioliittolaista seuraisivat.

jesus_says_your_argument_is_invalid

Jostain syystä hän unohti mainita, että sekä kirkon jäsenistä että papeista suurempi osa kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia kuin vastustaa. Ja vaikka kirkkojen ja niiden jäsenten mielipide olisi mikä hyvänsä, niiden ei pitäisi vaikuttaa päätökseen, sillä asia ei kuulu kirkoille pätkääkään. Tasa-arvoinen avioliittolaki säätelee ainoastaan maistraatissa solmittavia siviiliavioliittoja, eikä Raamatun muinaisilla kirjoittajilla tietenkään pitäisi olla valtaa määrätä, miten sekulaarissa ja moniarvoisessa yhteiskunnassa seksuaalivähemmistöjen avioliittoasiat järjestetään.

Kaikki eivät tietenkään ole samaa mieltä. Olen seurannut aika tyytymättömänä kymmenien pastorien tuoreen videokannanoton aiheuttamaa keskustelua, jossa argumentit pyörivät yksiulotteisella Raamattu-sitä-ja-Raamattu-tätä -akselilla. (Se ei tietysti ole välttämättä kovin suuri uutinen, etteivät nettikeskustelut aina ole laadukkaimpia mahdollisia.) Alla pätkä Kotimaa-lehden kommenttiosastosta, josta olisi varmaan ollut viisainta vain pysyä kaukana.

kotimaa

Muotoilen tähän loppuun lyhyen muistilistan kansanedustajille ja muille asian kanssa painiville:

  1. Tasa-arvoinen avioliittolaki säätelee ainoastaan maistraatissa solmittavia siviiliavioliittoja. Älä sotke siihen uskontoa.
  2. Mitään todisteita siitä, että tasa-arvoinen avioliittolaki vaikuttaisi haitallisesti lapsiin, ei ole. Erilaisia uhkia ovat esitelleet jotkut seksuaalivähemmistöjen oikeuksien laajentamista uskonnolliselta pohjalta vastustavat ihmiset, näkyvimmin ehkä meidän yliopiston professori Tapio Puolimatka, jonka argumentteihin on esitetty varsin perusteellista kritiikkiä mm. täällä, täällä, täällä ja täällä. Aika kattava arsenaali tutkimuksista asiaan liittyen löytyy myös Suomen psykologiliiton Psykologi-lehden numerosta 3/2007, ja siinäkin johtopäätökset ovat täysin päinvastaiset.
  3. Siinäpä se sitten olikin.
Kategoriat
Uncategorized

Israel käyttäytyy kuin rasistinen roistovaltio. Miksi kristillisdemokraatit tukevat sitä?

Oskari Rantalalle kysymys; miksi niin kiivaasti olet vaatimassa Israelia oikeuteen? onko kenties natsi tai aarioikeisto /vasemmisto tai anarkisti tausta tms?

Israelin Gazaan kohdistamien veristen hyökkäysten aikana olen ajautunut useaan otteeseen väittelemään sosiaalisessa mediassa Israelin ja palestiinalaisten väliseen konfliktiin liittyvistä kiistakysymyksistä. Vastapuolella on ollut lähinnä intohimoisia kristittyjä ja kristillisdemokraatteja, jotka ovat — syistä joita en täysin käsitä — vakuuttuneita siitä, että Israel ei tee mitään väärää.

Jyväskylän KD:n johtokunnan puheenjohtaja Rami Sipilä on koettanut selittää minulle, että ”Israel pyrkii kaikin keinoin vähentämään hyökkäystensä kuolonuhreja”, vaikka YK ja ihmisoikeusjärjestöt ovat raportoineet täysin päinvastaista. Kristillisdemokraattien puoluesihteeri Asmo Maanselkä puolestaan väitti kivenkovaan, että ”jos palestiinalaiset ääriainekset lopettaisivat taistelun, koko alue olisi vauras ja hyvinvoiva”, vaikka YK:n selvitykset ovat järjestään päätyneet siihen tulokseen, että Gazan saarto on taloudellista sodankäyntiä palestiinalaisia siviilejä vastaan, eikä sitä voi puolustella turvallisuudella.

Jotkut vähän reippaammilla argumenteilla liikenteeseen lähteneet ovat syyttäneet minua antisemitistiksi, natsiksi ja ties miksi. Kun olen koettanut ottaa esille sen, että Israelin sotatoimien tuomitseminen ei ole pelkästään minun yksityisajatteluani, vaan samalla kannalla ovat olleet sellaiset tahot kuin esimerkiksi Unicef, YK, Amnesty ja Human Rights Watch, on johtopäätös ollut, että siinä tapauksessa myös nämä järjestöt ovat natsien käsissä. ”Unicef ja YK ovat etulinjassa antisemitismia viemassa”, tiivisti eräs keskustelija.

Israel on heinäkuussa käynnistyneissä sotatoimissa tappanut lähes kaksi tuhatta palestiinalaista, haavoittanut kymmentä tuhatta ja aiheuttanut Gazassa humanitaarisen katastrofin. Uhreista kahdeksan kymmenestä on siviilejä. Israel on iskenyt YK:n kouluihin, jotka olivat täynnä pakolaisia, ja kohdistanut tulitusta niin sairaanhoitohenkilökuntaanpakeneviin siviileihin kuin Gazan ainoaan voimalaitokseen ja muihin ei-sotilaallisiin kohteisiin.

Lähestulkoon jokainen maailman valtio on Yhdysvaltoja myöten tuominnut Israelin toimet, jotka rikkovat kansainvälisiä sopimuksia ja ovat todennäköisesti sotarikoksia. Jostakin syystä Suomesta kuitenkin löytyy suuri määrä Israelin ymmärtäjiä, joilla on omasta mielestään parempaa tietoa asiasta. He ovat vakuuttuneita siitä, että Israel ei tee mitään väärää, ja vaikka tekisikin, syy on loppujen lopuksi Hamasin ja muiden palestiinalaisten aseellisten järjestöjen, jotka pakottavat Israelin käyttämään voimaa.

On vaikea ymmärtää, miten älykkäät, ystävälliset ja kaikin puolin humaanit ihmiset voivat kirkkain silmin argumentoida vastaan kaikkea sitä todistusaineistoa, jota ihmisoikeusjärjestöt ja kansainvälinen media jatkuvasti Gazasta tuottavat. Ehkäpä syyt ovat ennen kaikkea teologisia. Mieleeni on jäänyt konservatiivikristittyjen Seurakuntalainen.fi-sivustolle kirjoittavan toimittaja Susanna Sarimaan kirjoitus, jossa hän kuvailee näin omia vaikuttimiaan sivuuttaa Israelin sotarikoksia koskevat faktatiedot:

Totuudellinen tiedonvälitys on tinkimätön arvo, mutta media ei saa päättää sitä, seisonko Israelin vai palestiinalaisten takana. Kenenkään Raamattuun sitoutuvan päätökseen tukea Israelia ei pidä vaikuttaa se, toimiiko maa mielestämme oikein vai väärin. Meidän tulee olla Israelin puolella, koska siellä elää Jumalan valittu kansa.

Valitettavasti maa, jossa Jumalan valitun kansa asuu, näyttää käyttäytyvän kuin rasistinen roistovaltio.

Se karkottaa palestiinalaisia kodeistaan, rakentaa ja ylläpitää kansainvälisen oikeuden vastaisia siirtokuntia Länsirannalla ja Itä-Jerusalemissa. Siviiliväestön karkottaminen miehitetyiltä alueilta ja heidän korvaaminen ”omilla” siviileillä on Geneven sopimusten mukaan sotarikos.

Israel ylläpitää Gazan saartoa, joka on romahduttanut Gazan talouden ja aiheuttanut valtavan humanitaarisen katastrofin. YK:n ihmisoikeusneuvosto on tuominnut saarron ja YK:n vuonna 2009 tekemän selvityksen mukaan se on mahdollisesti jopa rikos ihmisyyttä vastaan. Israel väittää, että saarto on välttämätön aseiden salakuljetuksen estämiseksi, mutta riippumattomien tutkimusten johtopäätös on järjestään ollut, että kyseessä on kaikkiin alueella asuviin kohdistuva julma kollektiivinen rangaistus, josta kärsivät erityisesti siviilit.

Jos Israel toimisi sodankäynnin sääntöjen mukaan ja tekisi kaikkensa siviilien kuolemien ja kärsimysten ehkäisemiseksi (kuten Israelin ystävät mielellään esittävät), sille luulisi sopivan hyvin, että konflikteissa tapahtuvat molempien osapuolten sotarikokset tutkitaan riippumattomasti. Totuus on kuitenkin se, että Israel on järjestelmällisesti estänyt tutkimukset. Vuonna 2008 se esti YK:n ihmisoikeusraportoijaa, professori Richard A. Falkia, pääsemästä palestiinalaisalueille. Vuonna 2009 se kieltäytyi hyväksymästä Gazan sodan sotarikoksia tutkineen YK:n asiantuntijaryhmän raporttia. Se ei ole suostunut ratifioimaan sopimusta, joka antaisi kansainväliselle rikostuomioistuimelle ICC:lle oikeuden tutkia palestiinalaisalueilla tapahtuvia sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan.

Israelin käytös antaa varsin heikon kuvan Lähi-idän ainoan demokratian halusta luoda alueelle olosuhteet, joissa kaikkien ihmisoikeuksia kunnioitettaisiin. Väkivalta ei kohdistu myöskään pelkästään palestiinalaisia vastaan, vaan kärsimään ovat joutuneet myös israelilaiset sotaa vastustavat vasemmistolaiset. Mielenosoituksia on kielletty ja niihin osallistuneita on häiritty ja pahoinpidelty.

Onkin perusteltua kysyä, onko Israelia enää mielekästä kutsua demokratiaksi tai oikeusvaltioksi. Sekä holokaustista että äärisiionistien murhayrityksestä selviytynyt ja useissa Israelin sodissa taistellut professori Zeev Sternhell muotoili asian israelilaislehti Haaretzin haastattelussa näin:

Democracy is not defined by the right to vote every few years. It is tested every day in terms of human rights. All the rest is secondary, because you can easily, by casting a ballot, establish a dictatorial regime here, or vote to kick the Arabs out of the Knesset. You have to remember that democracy ceased to exist in the territories long ago. The Palestinians there have no human rights, you rule them by force, and after three [Jewish] boys are murdered you can make the life of the population hell, because you can do as you please. That has been the case for decades, and it corrupts.

Lopuksi pahoittelen yksipuolista otsikkoa. Kaikki kristillisdemokraatit eivät fanita Israelin voimapolitiikkaa ja ihmisoikeuksien polkemista. Toisaalta myöskään kaikki niiden fanittajat ole kristillisdemokraatteja, vaan heitä löytyy muistakin puolueista.

Hamasin aseellisen siiven ja muiden summittaisia raketti-iskuja tekevien palestiinalaisten ryhmien toimet eivät nekään kestä päivänvaloa, ja niistäkin voisi kirjoittaa pitkiä blogikirjoituksia. Suomalaisesta näkökulmasta Israeliin keskittyminen on kuitenkin mielenkiintoisempaa, koska me olemme osavastuussa Israelin ihmisoikeusrikkomuksista: ne jatkuvat, koska länsimaat ja kansainvälinen yhteisö hyväksyvät niiden jatkumisen ajoittaisista tuomitsevista puheista huolimatta. Talouspakotteet, tuontikiellot, sanktiot ja boikotit osoittaisivat, että arsenaalissa on muutakin kuin puheita. Vähintäänkin jäihin pitäisi välittömästi laittaa Suomen asekauppa Israelin kanssa.

Väkivalta ei tule loppumaan ennen oikeudenmukaista ratkaisua, joka takaa rauhan, vapauden ja ihmisoikeudet kaikille.